Treenailuja näytelmien, liidon, jäljen, esineiden ja tokon merkeissä

Viikonloppu oli pitkästä aikaa vapaa ilman aikataulullisia menoja. Otettiin siis aika rennosti, tai no... rennosti ja rennosti… Lauantaina keksittiin lähteä hallille näyttelytreeneihin. Vipu pyörähteli ensin Pasin kanssa kehässä. Seisomisen ihanuus on löytynyt, sillä välillä Vipu seisoskeli tosi komeesti ilman käskyäkin. Ravaaminenkin sujui ihan kohtuullisesti, muutamia pomppuja piti kuitenkin esitellä. Pöydällä ei enää nojannut Pasiin, mutta hampaiden näytössä piti hieman vetäytyä taaksepäin. Otettiinpa sitten juoksutreeniä myös niin, että haettiin Kampi mukaan. Minä vein Vipua ja Pasi ohjasti Kampia. Vipunenhan pisti ihan ranttaliksi mun kanssa. Puri lahkeesta ja remmistä, pomppi, loikki ja keksi kaikkee mahollista. Seiso sentään nätisti. Pasi kun tuli puikkoihin ja vaihdettiin koiria, niin kulki taas nätisti. Vipu taisi vaistota, että olen näissä asioissa aivan vihree.

Kun kerran hallille asti oltiin päästy, päätettiin treenailla hieman agiakin. Kampi ensin kehiin, jolla otettiin lähinnä kontakteja ja pientä radan pätkää. Aina ne kontaktit menevät hyvin treeneissä, mutta mennäppä kisaamaan… hiippailua tiedossa.

Vipuselle otettiin puolikkaita keppejä, puomia ja hyppy-hyppy-putki pätkää. Innoissaan se painalsi pätkän ja puomikin meni ilman suurempia ongelmia. Kepit sujuu, onneksi, vielä hyvin rauhallisesti Pasin kättä seuraillen. Kohta muuten voidaan treenata keppejä ihan kotosallakin, sillä käytiin ostamassa perjantaina tarvikkeet keppeihin. Vielä pitäisi ottaa saha ja vasara käteen ja tehä ne. Siinähän ei meidät tuntien kauaa mee… sais vain aikaseksi .

Sunnuntaina aloitettiin päivän touhut kuvaussessiolla. Seurakaverimme Niina lupautui ottamaan kuvia Vipusesta. Ajelimme Niinan lähellä olevalle pellolle kuvattaviksi. Vipu oli vähän sitä mieltä, että minähän en kuvattavaksi ala, enkä ainakaan tänne pellolle istu, mutta taipui sitten pikkuhiljaa tahtooni. Tuhannet kiitokset Niina, että kuvasit Vipusta!

Tässä pari otosta. Lisää löytyy Puupi galleriasta:

Iltapäivälle oli sovittu jälkitreeniä ja esineruutua. Pakko tunnustaa, että Vipun jälkitreeneistä on luvattoman paljon aikaa. Vipulle päätettiin tehdä jälki, jossa ei enää olisi makupaloja joka askeleella. Jälki oli suht lyhyt ja päässä odotti lelu. Heti autosta pääsyn jälkeen Vipun nokka oli maassa ja kauhea haistelu, että mitä teitte. Yritin pidätellä Vipua ja näyttää maahan jälkeä, mutta Vipu oli sitä mieltä, että mene eestä pois, tiedän mitä täällä pitää tehdä. Vipu olisi mielellään jatkanut matkaa lelun ohikin, niin oli jutusta tohkeissaan. Minähän se lelun sitten löysin, kun pöhkönä menin sitä härppimään. No, eipä se lelu kauheesti Vipua kiinnostanut siellä mettässä. Ilme oli vaan sen näköinen, että tässäkö tää nyt oli. Tehtiin Vipulle sitten toinenkin jälki. Nyt vähän pitempi ja vähän kauemmin vanhentunut. Ja sain ihka omaksi puolipitkän jälkiliinan, tähän asti kun ollaan menty vaan remmillä. Kiitti Sari! Nyt en enää näyttänyt jälkeä, vaan annoin koiran mennä omalla rytmillään. Loppupäässä mentiin molemmat ohi lelun. Toiset joutuivat huutelemaan tieltä, että takasin päin. Löytyihän se sitten, mutta ei se edelleenkään Vipua kiinnostanut. Täytyy loppupalkaksi valita jotain herkkua, että Vipukin oppii milloin jälki oikein loppuu.

Konsta ja Kampi saivat hakea pari esinettä mettästä. Esineet olivat aika helppoja, nahkalompakko ja lasten kenkä, joten molemmat hakivat esineet helposti. Ensi kerralla otetaan vähän vaikeemmat esineet, jotta saadaan vähän haastetta peliin.

Tässä siis meidän ”rento” viikonloppu. No kaikki tekeminen oli ainakin hyvin mieluisaa ja hauskaa ja vailla niitä aikatauluja.

Tänään kävin Vipun kanssa taas opiskelemassa. Tänään opiskeltiin kontaktin ottoa vähän vaikeemmissa olosuhteissa. Häiriötä tuli hieman joka suunnalta. Hyvin Vipu jaksoi keskittyä ja makupala oli must. Taisi olla melkoinen nälkä, sillä kotona ruoka katosi alta aika yksikön pieneen nassukkaan. Päästiin myös koklaamaan niitä liitoesteitä. Hyvin meni… tietysti!

Nuo pentutreenit kirvoittivat meillä autossa aika kiivaan keskustelun siitä, miksi ihmiset ottavat koiran, mitä ovat valmiita tekemään sen kanssa ja miksi tulevat koulutuksiin. Onko vielä vallalla ajatus, että koulutuksen vetäjä tekee omistajan koirasta tottelevaisen koiran? No joo, eipä siitä enempää kuin, että mulla oli tänään autossa erityisen kiivas ja äreä kuski.

Täytyykin lähteä katsomaan joko herran mieli on laantunut kaffikupposen ääressä.

-Pia-