sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Mätsäilemässä

Vierähtipä rapiat 5 tuntia Active Dogin -hallin avajaisissa ja match show:ssa. Hallissa oli hiostavan kuuma vaikka kaikki räppänät olivat auki. Riitti siis, kun seisoskeli paikoillaan ja antoi hien virrata. No eipä ollut kuitenkaan turha reissu...

Vipun tavoitteet mätsäriin oli asetettu niinkin korkeelle, kuin liikkumisen harjoitteleminen sekä pöytäkäytös. Yllätys olikin hirvittävä, kun tuomari valitsi Vipun pienten punaisten pentujen 1:ksi. Kehäkäytös sujuikin yllättävän kivasti. Muutamia pomppuja siellä täällä, mutta suurimmaksi osaksi ravasi hienosti. Pöytää täytyy vielä harjoitella, sillä Vipu painautui Pasia vasten ja vaikutti epävarmalta.

Kampi kävi pyörähtämässä myös kehässä ja pääsi isojen punaisten jatkoon, muttei neljän parhaan joukkoon.

Ennen Bis-kehää Vipu oli jo todella väsähtänyt. Loikoili vaan jaloissani ja katseli sieltä menoa. Kehän pyörähtäessä käyntiin jaksoi kuitenkin taas painaltaa. Muutama kierros ympäri ja sijoitukset olivat selvillä. Vipu oli hienosti Bis-4! Nyt talossa makaa voipunut kehäkettu.


Ilme kertoo kaiken :)


Hyvät venytykset


Iso vastustaja edellä

Huomenna alkaa pentu 2. kurssi Minnan koirakoulussa. Tosi kiva päästä Vipun kanssa touhuamaan ryhmään. Tarinoidaan siitä ehkä huomenna. Nyt huomisten eväiden tekoon.

-Pia-

4 kommenttia:

Sanna & toipilas kirjoitti...

Onnittelut pikkumiehen mätsärimenestyksestä! Siitä se ura urkenee... :)

Kipa kirjoitti...

Onnittelut Vipuselle!!! Loistava alotus "näyttelyuralle".

Ansku kirjoitti...

Onnea Vipulle ja handlerille ;) Siitä se ura urkenee!.

Adeina kirjoitti...

Hienoa Vipu ja Pasi! Onneksi olkoon! Väähnkö meillä on hienoja pentuja kun löytyy jo kaksi bissistä :D