sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

On sitä harrastettu

Juu, harrastettu on, mutta ei kylläkään raportoitu tänne. Jotenkin musta tuntuu, ettei ketään kiinnosta lukea saman tapaista juttua kerrasta toiseen. Olenko oikeassa?!? Eikä mua kyllä kiinnosta itekkään kirjottaa joka treenistä. Mielikuvituskaan ei riitä värittämään juttuja hauskoiksi. Pitäis vissiin ottaa pentu, jotta alkais tässä taloudessa tapahtumaan :)! Ennen sitä pentua kirjoitan kuitenkin näitä tylsiä treenitarinoita.

Kampi paappa komeilee
 Pasi on aksannut Vipun kanssa vain kerran viikossa -tyylillä. Viime torstaina parivaljakko tuli treeneistä ja Pasi kertoi treenanneensa yhden käden valsseja ja laserkatsetta?!? Juu, aksatreeneistä oli kyse :). Mä olen tipahtanut jo aikoja sitten noiden termien kyydistä. Totean vaan, että on sitä sitten opettelemista, jos joskus jonkun koiran puikkoihin astun.

Vipun elämäntehtävä on juosta LUJAA :)!
Vipun kanssa oon nyt käyny n. pari kertaa viikossa ryhmätreeneissä tokoilemassa. Fiilikset on aika kaksjakoiset. Mulla on älyn innokas ja taitava tokokoira, joka taatusti osaa avon liikkeet ja tekee ne erinomaisesti jopa kisanomaisissa olosuhteissa. Mutta kun kuvioon tulee naiset ja niiden sulotuoksut, hauska pikkumies muuttuu oikeaksi hormoonihyrräksi ja menee totaalisesti hajujen maailmaan. Syö kyllä mua oikein urakalla!!!Ette varmaan arvaa, että oon miettinyt Veen pallien poistoa ihan tosissani. Niin paljon me on treenattu nyt motivaatioharjoituksia ainoastaan ja vain ton nuuskuttelun takia. Ilman noita sulotuoksuja motivaatio on kohillaan.  Oon päättäny, että katon vielä nämä pari tämän vuoden puolella olevaa koetta ja päätän sitten lähteekö pallit heti vai vähän myöhemmin. Eipä se enää niitä tarvitse, kun näyttelyt on suurin piirtein näytelty ja lapsiakin on jo maailmalla.

Hyppyvalio -poseeraus
Että tällaisia mietteitä tällä kertaa.

-Pia-

 

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Punaista lankaa etsimässä

Viikonloppu oli täynnä aksaa, sillä Pasi kisaili Vipulla neljä kisaa ja KeVen kans olin mukana nauttimassa fiiliksestä. Lauantaina olikin hyvä ilma, sunnuntaina huomattavasti harmaampi. Ei voi muuta sanoo, kuin että on tuon Keven kanssa helppo kulkea... ainakin vielä ;)! Tuomarina kisoissa oli Seppo Savikko, joka olikin tehnyt mukavan haastavia ratoja, ainakin radan reunalta katottuna ;).

Eka rata oli perusrata. Alku oli, voisi sanoa, mielenkiintoinen ;). Aita - rengas -suora putki - pujottelu. Pasi uskalsi mennä vastaanottamaan Vipua pujottelun alkuun ja hyvin ohjaus onnistuikin. Tosin Vipu ei jarruttanut yhtään :)! Yksi rima tippui puomin jälkeisessä käännöksessä, puomin juoksukontakti ja viimeisen esteen ohitus, muuten rata oli hyvän näköistä yhdessä tekemistä.
video


Toinen rata oli myös perusrata, jossa heti alussa välistäveto ja sen jälkeinen ohjaus onnistui hyvin. Suoran putken jälkeen Vipu vähän kyseli suuntaa, mutta jatkoi siitä sujuvasti eteenpäin. Lopun sarjahyppysysteemi olisi voinut mennä tiiviimminkin, mutta taas ohjaus ja meno oli hyvää yhdessä tekemistä. Tältä radalta voittonolla!
video
Sunnuntaina järjestin sitten heti alkuun jännitystä Adeinan elämään. Niin kun hän ei jo muutenkin jännittäis tarpeeksi kisoja :P! Lähettiin lämmitteleen koiria läheiselle pururadalle ja suunnaksi valitsin reitin, jonka luulin tietäväni miten menee, mutta jota en ollut koskaan mennyt. Rupateltiin lenkillä niitä näitä ja aina välillä puheltiin, että pitäiskö kääntyä takaisin. Aina sanoin, et kohta pitäis tulla se tienhaara, josta päästään takaisin kentälle. Vaan ei tienhaaraa näkynyt eikä kuulunut. Kun näkyviin tuli Neste, niin mulle iski paniikki. Hukassa oltiin totaalisesti. Ei muuta kuin juoksujalkaa takaisin päin. Matkalta soitin Pasille, et mikä kentällä on tilanne. Radan rakennus käynnissä, joten ei hirveetä paniikkia. Käveltiin sitten loppumatka ja kuinka ollakkaan rataesittely oli ollut ja mennyt kun päästii perille. Onneksi tuomari antoi Adeinan käydä tutustumassa rataan. Mitä tästä opimme, jospa pysyisimme vaan tutuissa maastoissa lenkillä ainakin ennen rataesittelyitä :)!

Sunnuntain radat eivät menneet Pasilla ja Vipulla niin hyvin kuin edellisenä päivänä. Eka radalta 10 ja toiselta hyl. Molemmat radat olivat kuitenki hyviä niin vauhdiltaan kuin irtoamiseltaankin. Kiitos Adeinalle ja Vesalle videoista, jospa me joskus saatais päivitettyä itellekkin digivideokamera.

-Pia-

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Vahvaakin vahvempi

"Katsokaa miten VALTAVAN suuren kepin löysin."
"Hädin tuskin jaksan raahata tätä vahvoilla leuoillani!"
"Joudun ponnistelemaan kaikilla suurilla lihaksillani pysyäkseni pystyssä!"
"Näin vahva ja voimakas MINÄ olen!"
KeVe: "näytäppäs tänne sitä kepua"
KeVe: "näin pieni oksan rääpäle!"
"Eihän tämä paina mitään, jaksan nostaa sen näin korkealle!"
KeVe: "Minäpäs näytän sinulle sopivan kepin."
  • KeVe: "Tuossa on sopiva keppi sinun leuoillesi ja lihaksillesi."
  • Vipu: " Jep, jospa sitten keskittyisin enempi noiden havujen kantelemiseen."




















-Pia-