maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Lauantain kontaktitreenit

Agilityä oli vuorossa lauantaina ja aiheena kontaktit radalla. Kampi konkarina meni samaa Vipulle suunniteltua pätkää, mutta kertaus ei koskaan ole pahitteeksi. Kampin huonoin kontakti on ehdottomasti keinu, hirvee hinku hypätä pois heti kun keinu laskeutuu.

Vipu treenaili ensin yksittäisiä kontakteja remmissä, sitten irti ja lopuksi ratana. Keinu on tosi hyvä, tulee päähän asti ja odottaa keinun laskeutumista. Lopuksi vielä etutassut maahan. A oli niin vaudikas, että heikompia hirvitti. Ei tainnut hipastakkaan A:n harjalle, kun loikkas ylösnousulta suoraan alastulolle, mutta hienosti pystyi jarruttamaan niin, että takatassut jäivät kontaktille. Puomi sitten on edelleen murheenkryyni. En tiedä miten se on niin erilainen, ettei siihen meinata millään pysähtyä. Jarrutetaan kyllä, mutta pysäytys menee aina niin pitkäksi, että kaikki tassut on jo maassa. Palattiin sitten taas remmiohjaukseen puomin osalta.

Kuun lopussa on kisat Kemissä, joihin Kampi osallistuu kahden kisan verran ja Vipulle on sitten siunaantunut kolme kisaa. Ensimmäiset perusradat olis siis Vipulla edessä ja kontaktit pitäisi saada sitä ennen kuntoon. Muissa esteissä ei onneksi ongelmia olekkaan, pujottelu on jo aika varma, toki treenaamista kulmien ja irtoamisten kanssa on paljonkin. Tärkeysjärjestyksessä ensin kuitenkin nuo kontaktit.

-Pia-

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Kisamaista treenaamista

Tokotreenit aloitettiin reilun puolen tunnin reippaalla lämmittelylenkillä. Meinas tulla oikeesti hiki, kun vaatetta oli saman verran kuin -20 asteen pakkasella. Nyt sentään pysyttiin kympissä. No, lenkki meni rattoisasti puhelimessa läpättäen ja hikeä pyyhkien. Eipähän palellut hallilla.

Pasi nappas meidät matkalta kyytiin ja ajeltiin hallille, jossa meillä oli treeniseurana Katja ja Ruska. Kovasti Vipua olis Ruska kiinnostanut, mutta ei onneksi häirinnyt tekemistä. Suunnitelmissa oli ottaa alokasluokan liikkeet ilman palkkauksia, mutta hieman jouduin siitä lipsumaan.

Luoksepäästävyys: hyvä, ei liiku sivulta, mutta "mulkoili" hieman Katjaa.
Paikallaolo: Paikkamakuussa kaverina Ruska. Meni maahan vinoon, mutta makasi paikallaan tapansa mukaan kuin tatti, vaikka Katjan kans lärpäteltiin :).
Seuraaminen hihnassa: Ihan kauheeta remmiohjausta multa. Treenattu aivan liian vähän.
Seuraaminen vapaana: Ihan eri tuntuista menoa. Seuras hyvin ja piti paikkansa.
Liikkeestä seisominen: Oli vähän hypähtänyt Katjan "käsky" sanalla, mutta jäi seisomaan mun käskystä. Palatessa vähän liikkumista.
Luoksetulo: Vauhdikas, mutta perusasento ei nyt ihan nappi.
Liikkeestä maahanmeno: Meni hyvin maahan, mutta palatessani nousi seisomaan. Otin liikkeen uudestaan.
Hyppy: Mokasin, kun tein valmistelevat rituaalit hyppyä varten ja vastasin liikkurin kysymykseen "valmis" ja Vipu luki sen käskyksi ja hyppäsi hypyn. Hypyssä vaihdan valmis -sanan pelkkään nyökkäykseen.

Suurin ongelma meillä näyttäs olevan nyt kokeessa palkkaamisen vähyys. Kun ei tule edes sanallista palkaa, niin Vipu on ihmeissään. Siksi jättävien liikkeiden paluussa tulee pyörimistä. Ja toinen palkaamattomuuteen liittyvä juttu on motivaation säilyttäminen kokeen ajan.

Ihan kaikkein suurin ongelma taidan kuitenkin olla minä, etten vain itse mokaisi tulevaa koetta jännittämiselläni. Lähdetään kuitenkin pitämään hauskaa... Tokokoutsin sanoin: tämähän on vain tokoa, ei sen kummempaa :).

Katjalle ISO kiitos kaikista vinkeistä. Treenaillaan vielä, kun keritään, remmiseuraamista, takapalkkaa ja etupalkkaa jättävissä... ja paljon muuta :).

-Pia-

maanantaina, tammikuuta 05, 2009

Treenihuumaa

Paukkupakkasten jälkeen yksi lauhempi päivä sai tämän lauman treenihuumaan ja syhkästiin hallille. Laumasta puuttui vain yksi, Pasi, joka oli leipää tienaamassa. Minä siis pääsiin ohjastamaan piiiitkästä aikaa Kampia. Juu, ja sen huomasi... jalat olivat kuin olisi puupökkelöitä vetänyt perässä, eikä tuo muu kroppakaan niin hienosti kulkenut. Mutta hyvät treenit oli ja hirvittävän mukavaa... melkein olin jo unohtanut, miten mukavaa.

Vipulle sain mukavat häiriötokotreenit, kun muitakin innokkaita treenaajia ilmestyi hallille. Ja nyt sain kyllä olla oikein ekstraylpeä pikkumiehestä! Vipu oli koko ajan kuulolla, vaikka radalla meni innosta haukkuen koira ja vieläpä narttu. Niin se onni vaihtelee, viimeksi oli työ saada Vipu kuulolle ja nyt ei mitään ongelmaa. Mutta hyvä näin.

Nyt sitten vietetään ansaittua vapaailtaa ja huomenna vielä vapaapäivää. Seuraavan kerran taitaakin olla pitemmät vapaat vasta joskus pääsiäisenä, jos vaan töitä piisaa.

-Pia-

perjantaina, tammikuuta 02, 2009

Vuosi 2009 pyörähti käyntiin

Toista päivää jo mennään vuodesta 2009. Vuosi vaihtui meille melkein kuin mikä tahansa päivä... jotenkin sitä piti kuitenkin juhlistaa, joten ostin sipsipussin ja Fantapullon. Niillä vuosi vaihtui makoisasti :). Pauketta oli varmasti samalla lailla, kuin muinakin vuosina. Myrsky ei siis pelastanut meitä. Alkuillasta, kun naapurit intoutuivat paukuttelemaan, Kampia hieman hirvitti, kampesi syliin, tärisi ja läähätti. Myöhemmin sitten rauhoittui jo makoilemaan lattialla. Vipua eivät paukkeet hetkauttaneet. Kauheesti olis tehnyt mieli leikkiä Kampin kanssa, vaan pakko oli rajoittaa, kun Kampi taas ei tajunnut leikistä mitään.

Ittellä sammui "lyhty" jo ennen vuoden vaihtumista ja kiipesin yläkertaan nukkumaan. Aamulla kun avasin silmäni, eka ajatus oli päästää pojat pissalle. Olihan Kampin edellisestä käynnistä jo reilu puolivuorokautta aikaa. Vaan hui kauhistus, miten pelottavat yläkertaan johtavat jyrkähköt puiset portaat Vipun mielestä ovatkaan... niistähän vielä näkee läpikin! Ajatus oli ottaa Vipu syliin ja kantaa alas, mutta liukas luikero kerkesi livahtaa pakoon sängyn alle. Luuli varmaan, että aion tuupata sen portaita alas, raukka! Kepulikonstein sain Vipun syliin ja vihdoin päästiin ulos asti. Vaan kyllä meinasi naurattaa, kun Vipu osaa olla niin dramaattinen :)!

Noita portaita ollaan aina välillä makupalojen avulla harjoiteltu. Lähinnä ylöspäin kiipeämistä. Paras saavutus on nyt kuusi askelmaa, eli vähän alle puolenvälin. Kampinkin kanssa aikoinaan harjoittelimme samoja portaita, mutta se oli paljon helpompi tapaus. Ja kun Kampi oppi menemään portaat ylös, se oli aina yläkerrassa ja vinkui sitten sieltä, että tulkaa hakemaan mut alas :). Nyt ISOpoika menee portaat mennen tullen ja palatessa.

Silleesti alko vuosi meillä, pelkojen kanssa ja ilman :).

-Pia-

keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Vuoden viimeinen päivä

Se olis sitten vuoden 2008 viimeinen päivä ja viimeiset tunnit käsillä. Me ollaan tultu juhlintaa "pakoon" Pasin kotikotiin vähän syrjemmälle suuremmista räiskeistä. Tosin ulkona on sellainen myrsky, jonka luulisi hillitsevän räiskettä missä tahansa. Yöksi on vielä luvattu pakkasen kiristymistä, joten luulisi, että olisi luvassa hieman hillitympi uusi vuosi.

Ajattelin summata hieman vuoden 2008 kulkua, mutta koska päällimmäisenä mielessäni on vain surun vuosi rakkaiden ystäviemme poismenon johdosta, niin taidan jättää summauksen tekemättä.

Katsotaan siis tulevaan vuoteen, jossa luvassa toivottavasti monenlaisia positiivisia asioita: On Vipun toko- ja agiuran käynnistyminen sekä titteleiden metsästystä molemmilla pojilla. Tulevaa vuotta ei voi ennustaa, mutta toivon tähän laumaan ja samalla kaikille teille paljon terveyttä, roppakaupalla hauskaa tekemistä ja iso pussillinen yhteisiä iloisia hetkiä ystävienne kanssa vuonna 2009!

- Pia-

maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Oliko pojat kilttejä?

Joulu mennä huristi jo (melkein) ohitte. Aatto vietettiin kyläluutina sanan mukaisesti, kun "luutailtiin" neljässä eri paikassa. Ollaan saatu nauttia hyvästä ruoasta, niin suolaisesta kuin makeastakin. Kilttejäkin ollaan ainakin pakettien määrästä päätellen oltu.

Pojatkin olivat olleet kilttejä, varsinkin Kampi, joka sai jo ennakkoon Back on Track -takin ja uuden pedin. Olisittepa nähneet Kampin ilmeen, kun kannoin vanhan pedin ulos ja pistin uuden tilalle. Kyllä oli nyrpeetä miestä... suorastaan haistatti pitkät koko pedille, eikä ole paljon pedissään makoillut... mielummin vaikka matolla. Paljon mieluisempia lahjoja sen sijaan molemmille olivat luut ja röhky -possu sekä vinkupallo.

Treenailtu ollaan jonkun verran. Huikeaa onnen tunnetta Vipu on järjestänyt kunnostautumalla kontakteissa. Pikkuhiljaa ne alkavat näyttämään sellaisilta kuin pitääkin. A on jo aika varma nakki, puomillakin etutassut napsahtavat nätisti maahan, vaikka Pasi juoksee puomin ohi. Ja kaikkein ihanin yllätys on ollut keinu, jossa ollaan menty hurjasti eteen päin. Parina kertana Vipu on saanut mennä keinun irti. Vipu tulee keinun päähän asti ja kun keinu laskeutuu alas, niin siirretään vielä etutassut nätisti maahan. Kova työ näyttäs nyt palkitsevan, vaikka hurjasti töitä vielä onkin.

Tokoiltukkin ollaan vähäsen. Eilen käytiin hallilla ja saatiin upeaa treeniä, sillä hallilla oli myös kaksi narttukoiraa treenailemassa agilityä. Kovasti Vipua tyttöset olisivat kiinnostaneet, mutta vaadin siltä katsekontaktia. Hirveen tyytyväinen olin siihen, että Vipu ei kaikesta kiinnostuksestaan huolimatta lähtenyt tyttöjä moikkaamaan, vaikka se oli koko ajan mulla irti. Lemppariliikkeellä, jalkojen välistä pujottelulla, sain Vipun huomion hyvin itseeni.

Neitoset ovat vieneet nyt Vipun ajatusmaailman aika lailla tyystin. Kilkuttimet jalkojen välissä taitaa painaa tuhatkunta kiloa :). Lauantaina lenkkeiltiin länderineitojen Amandan ja Kujeen sekä glenni -Onnin kanssa. Vipun silmissä leijaili sydämiä, kun se näki Amandan ja eipä se sitten muuta lenkillä nähnytkään :). Siskolikka Kuje sai välillä kyytiä, kun se yritti tulla Vipun iskuyrityksiä sekoittamaan.

Sellaiset jouluvapaat meillä. Seuraavaksi juhlistetaan Uutta Vuotta, paitsi ettei hirveesti juhlisteta. Mennään taas "maalle" pauketta pakoon.

-Pia-

sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008

HAU HAU hauskaa Joulua!

Unohtiko pukki Kampin ja Vipun joululahjat???



Se selvinnee parin päivän päästä...

Mukavaa joulun aikaa kaikille blogimme lukijoille ja heidän karvaisille ystävilleen.

T: Pia, Pasi, Kampi ja Vipu

lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Hajujen maailmassa

Voisipa luulla, että täällä ollaan jouluntuoksuisissa tunnelmissa, mutta ei, kyllä täällä päivät kulkee enemmänkin tyttökoirien tuoksuissa. Tai siis korjaus, Vipun päivät kulkee. Kampi on jo niin vannoutunut vanhapoika, ettei tyttöjen riiaus paljon kiinnosta ennen kuin on parhaimmat ajat kyseessä.

Mutta toi nuoriherra... jessus, se harrastaa jäljestämistä pyöräteilläkin. Nokka maassa vaan puksuttaa menemään niin kuin höyryveturi, höyryt vaan puuttuvat. Välillä tuntuu, että hermot menee kun mitään ei kuule, ei näe, haistaa vaan. Vaan mitäpä se auttaa, ei mitään. Oon sitten antanu sen höyrytä.

Mettälenkeillä huomaa, etteivät kumpikaan ainakaan mammanpoikia ole. Välillä hirvittää kun molemmat painaa jossain 50 metrin päässä menemään, tulevat onneksi molemmat käskystä, mutta hetikohta ovat taas kaukana. Eivät kyllä aina kulje noin kaukana, mutta nyt viime päivinä ovat sitä tehneet.

Viime lauantaina sain tuta tokoillessa sanonnan "kyllä se kotona osaa". Vieraan koiran paine sai Vipu -paran pään ihan sekaisin, eikä pikkumies voinut tehä osaamiaan asioita. Mietinnässä siis ankarasti tammikuun tokostartin peruminen. Treenataan nyt kovasti tokoa vieraissa paikoissa, ja katotaan miten lähtee menemään.

Lunta on vielä hitusen maassa. Viime yönä satoi pikkuisen lisää ja oli ihana käydä aamulenkillä, kun puut olivat valkoisina. Nyt lumiset puut ovat muisto vain, mutta pidetään peukkuja, että lumi säilyisi joulun yli.

-Pia-

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

Treenikuvioita

Tää nyt on taas tällainen treenienanalysointijuttu. Torstaina Kampi ja Vipu siis liitelivät Mikon opeissa. Pikku pakkanen pureskeli lämmittely- ja jäähdyttelylenkillä, mutta onneksi sisällä oli lämmintä ja etenkin puhdasta... Luxusta :)! Kampi sai ennakkojoululahjansa, kun Back on track -takki saapui. Kauan harkittiin ja mietittiin tuota ostosta, toivottavasti on sen arvoinen.



Kampi liiteli numeroidun pätkän kahdessa osassa: ensin nrot 1 - 20 ja lopuksi nrot 21-30. Taas kuumakalle ei meinannut millään malttaa, A:n kontaktikin meni uusintaan pari kertaa. Hyviä jarrutus- ja käännöstreenejä Kampille.

Vipu taas liiteli kirjaintreenin. A:ta ja keinua ensin kiinni ja sitten radanpätkällä A irti. Keinua ei vielä otettu irti, pitäisi senkin opetuksessa mennä jo eteenpäin. Upeasti Vipu meni A:n, vaikka palkkaa ei ollutkaan. Eka kerralla kyllä selvästi etsi, että minnes se namikuppi on piilotettu. Lopuksi rata mentiin kisafiiliksellä. Vipu meni keinun sijasta vieressä olevan hypyn. Ainut virhe tulikin tuolta hypyltä, kun rima tippui. Muuten oikein napakkaa menoa.

-Pia-

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Kaamostelua

Kaamostelu ei kun vaan jatkuu, sillä moni suunniteltu juttu on jäänyt tekemättä ihan vaan laiskuutta. Ainakin puolet joululahjoista on ostamatta. Ihan on pitänyt itteäni patistaa asioille, jotta ne muutamat paketit on saanu ostettua. Paketointia odottavat kaikki muut paitsi yksi, jonka ystävällinen myyjä mulle paketoi. Tänään leivoin ekaa kertaa torttuja. Nekin olisi varmasti jäänyt leipomatta, jos vieraita ei olisi käynyt. Sentäs jouluvalot olen saanut ikkunaan ja ulos, niin ja ne matot pestyä. Paljon olis vielä tekemistä, mutta mennään periaatteella "tehdään mitä keretään, ei paniikkia".

Tokorintamallakin kaamostellaan. Paljon on mietintämyssyssä ollut ajatuksia, mutta tekoaste on uupunut. Nyt olen kuumeisesti miettinyt sitä, että koska nouto ja kaukokäskyt ovat vielä "lapsenkenkä"- asteella, niin koittaisinko kuitenkin Vipulle sitä TK1:stä. Alunperin suunnitelmissa on ollut siirtyä ensimmäisen ALO 1 tuloksen jälkeen AVOimeen, mutta ajatukset ovat hieman muuttuneet. Eihän sitä tiedä, saanko noutoa ja kaukoja sille mallille, että joskus AVOimeen edes viittis yrittää. Niin, ja mistä sitä tietää kuin kauan tahkotaan tota ALO 1 tulosta, kaikkea kun voi länderin kans tokossa sattua :). No, tammikuussa koitetaan eka kertaa kuin meittin käy.

Agia Pasi on treenannut Vipulla viimeksi maanantaina. Eka pätkä meni ihan hyvin muutamaa parannuskohtaa lukuunottamatta, mutta käänteinen pätkä oli Pasin muistille ihan liikaa. Siellä humpattiin ihan olan takaa, yhen kohdan kun Pasi sai päähänsä niin seuraava meni jo taas hukkaan :). Pitäs vissiin hommata Pasille lisää muistikapasiteettia :). Tällä viikolla on agia tiedossa molemmille lisää, sillä torstaina treenaillaan Active Dogilla ja sunnuntaina on samassa paikassa korvaavat treenit. Tiedossa siis pojille hubaa ja mulle ketyilyä.

-Pia-

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Viikonlopun turinat

Viikonloppu meni aika hujauksessa. Lauantaina nukuttiin pitkään, aivan liian pitkään mielestäni, sillä kaikenlaista puuhaa riittäs näin joulun alla. Melkein heti aamupalan jälkeen siis liikenteeseen. Ensin kavereiden Eeli -pojan 1 -vuotissynttäreille. Sieltä sitten pienen lenkkeilyn kautta äidin ja isän luo mattokääröjen kanssa. Vietiin matot likoamaan seuraavan päivän pesua varten. Ja matka jatkui hallille, jossa Vipu treenaili tokoa. Seuraaminen on ihanan iloista, voisiko jopa sanoa että pikkuisen liiankin iloista, sillä välillä kaveri pompahteli vasenta kättäni vasten. En kuitenkaan puuttunut siihen... toivotaan että jää pois. Nyt liikkeestä seisomiset meni nappiin... toivo siis elää jättävien suhteen. Hauskuutena otettiin tolpankiertoja yhdistettynä vauhdikkaaseen luoksetuloon ja hyppyä joka nyt näyttää oikein hyvältä.

Tänään sitten viisastuneina heräiltiin kellon soittoon hyvissä ajoin. No, olipa meillä syytä herätäkkin, sillä matot jo odottelivat pesijöitä. Matoista tuli oikein kiiltävät ja puhtaat, kyllä ne nyt passaa laittaa jouluksi lattiaan. Ja yllätys, yllätys seuraavaksi ajeltiin hallille. Kampi treenaili sylkkärikuviota, joka osottautui Kampille vaikeaksi. Kampin ongelma sylkkärissä on se, että katse hakeutuu seuraavalle esteelle eikä ohjaavaan käteen. Sitä korjailtiin lelun avulla.

Vipu tokoili seuraamisen käännöksiä... vasemmalle kääntyminen näyttää jo aika hyvältä. Sitte kokeiltiin liikkeestä maahanmenoa ja tadaa, ei mitään ongelmia. Pohdittiin sitten, että onko häiriö ryhmätreeneissä liian suuri, koska siellä aina jättävät menee sekaisin. No, seuraavissa treeneissä näkee, onko oppi mennyt perille vai vieläkö sekoillaan. Mutta sika hyvä mieli jäi tokoilusta, kaikki mitä treenattiin meni nappiin. Hyvä Piipeli!

Lopuksi Vipu treenaili vielä puomia ja Aa:ta. Ensin vaan puomin laskuosuutta, jotta saatiin nopeita pysähdyksiä. Sitten koko puomia ja lopuksi irti, josta tuloksena kolme upeeta itsenäistä alastuloa. Vielä ei kärsi Pasin paljon liikkua kontaktilta, mutta ajan kanssa sitäkin täytyy treenailla. Aa:ta pari kertaa remmissä ja sitten pujottelun ja putken kautta irti Aa:lle ja wau! mikä kontakti. Alastulo oli niin hyvä, että oli pakko lähteä ekstrapalkan jälkeen pois. Hienon fiiliksen treenit tänään!


Mitäs tonttuja sieltä kurkkii??


Vipu ja Kampihan ne siltä lumisten oksien takaa kurkkii.


Ei me mitään tonttuilla. Me kysyttäs vaan, että onhan meillekkin muistettu ostaa paketit?

-Pia-

perjantaina, joulukuuta 05, 2008

Tee-Se-Itse tokohyppy

Onkohan tää tokoilu menny jo liian vakavaksi?!? Hommasin töistä vähän pahvia ja lisäksi tarvittiin teippiä ja puukko ja tadaa... sain kuin sainkin aikaiseksi tokohypyn näköisen kapistuksen.



Ohjeen kapistukseen löysin täältä. Hieman liian korkea siitä tuli Vipulle, mutta hyvinpä tuo siitä yli pääsi. Nyt voidaan harkata hyppyä kotonakin, sillä ongelmana on ollut, ettei Vipu lähde hypylle kuin kaksoiskäskyllä.

Muitakin esteitä pojat on päässeet hyppimään. Eilen oli Active Dogin treenit. Itte en ollut paikalla, kun päälle pukkasi iltavuoro, joten ihan kuulopuheiden varassa kirjottelen. Kampi oli ollut ihan täpinöissään. Olihan Kampilla viikon totaalitauko treeneistä ja muutenkin Kampi on vaan saanut katsoa, kun Vipu käy treenailemassa. Eka pätkä oli siis mennyt ihan haihatteluksi, mutta sitten oli malttiakin tullut kuvioihin.

Vipu taas oli mennyt ekaa kertaa A:n radan pätkällä irti. Loistavasti oli kuulemma etutassut napsahtanut maahan. A:n kontakti näyttääkin nyt tosi hyvälle, keinukaan ei ole hassumpi, mutta puomin kanssa on vielä tekemistä. Treeniä ja malttia siis kontaktien kanssa vielä... toivotaan, että joku päivä työ palkitsee.

-Pia-

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Vitosen kisat

Tänään oli ainakin nopeet kisat, sillä Kampi on saikulla ja Vipu kisasi vaan hyppyradalla. Aamuhämärissä lähettiin kisapaikalle ja perillä käytiin Vipun suosikkitytön Råtan ja mummo Mantan kanssa lämmittelylenkillä. Vipu ja Kampi ihastuivat oitis melkein 15 -vuotiaaseen Mantaan ja taisipa Mantakin iskeä silmänsä nuoriin miehiin. Siinä touhussa Råtta jäi rannalle ruikuttaan. Kiitos Minna hyvästä lenkistä ja meille uudesta reitistä.

Sitten odoteltiin hyppyradan alkua ja taisipa jännitys hieman kohota kuvaajalla mitä lähemäs Vipun vuoro koitti. Ja hyvinhän se rata meni. Ainut virhe tuli renkaalta, kun Vipu kokemattomuuttaan meni renkaan ja kehikon välistä. Videolta näki, kuinka Pasi käskyttää ennen rengasta "tänne" ja Vipu kuuliaisesti tottelee kattomatta seuraavaa estettä. Mutta paras tulos tähän mennessä ja sijoituskin 3.

Arvatkaapa oliko Kampi harmissaan, kun lähettiin kisapaikalta ajelemaan kotiin? Vastalausetta kuului melkein koko matkan. Harmi, ettei sille voi selittää mistä johtui, ettei se päässyt radalle. Kampi on siis jo nyt aivan kunnossa. Rimadyliä ollaan vielä sille annettu ja tietysti silmätippoja ohjeen mukaan, mutta oksennuksen estolääkkeen olen jättänyt suosiolla pois... mitä sitä turhia antamaan, kun ei oksetakkaan.

-Pia-

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Koettelemuksia kerrakseen

Tämän tositarinan opetus on, että älä koskaan edes mielessäsi manaa elämän tylsyyttä. Voi nimittäin alkaa tapahtumaan ja ei välttämättä niin kovin mukavia asioita.

Meille siis kävi näin. Mietin alkuviikosta, että mitä sitä tänne blogiinkaan kirjottas, kun ei viitti aina samoja toko- tai agijuttuja kirjottaa. Päivät siis toistivat aika pitkälle toisiaan. No, tiistaina soitti äiti ja kertoi että heidän 12 -vuotias ikiterve Siru -koiransa on sairastunut. Ei syö, oksentaa vedetkin ja pissaa verta. No, enpä osannut muuta neuvoa antaa, kuin vientiä ell:iin. Siinä sitten äidin hätään ja omaanikin lupasin lähteä lääkäriin mukaan. Seuraavalle päivälle saatiin aika, porukat jo huolestuneina melkein hyvästelivät Sirun viimeiselle matkalle ja minä mielessäni "manasin", että ei, miten saatoin taas itseni tähän tilanteeseen! Olenko taas saattelemassa ystävää viimeistä kertaa?

No, ell:llä tutkittiin ja hutkittiin Sirua ja oireet viittasivat haimatulehdukseen. Siru sai oireiden mukaista hoitoa ja on nyt onneksi paljon parempana. Sirulle siis pikaista paranemista!

Mutta.... mutta, aivan kuin tuossa reissussa ei vielä olisi ollut tarpeeksi koettelemusta. Ei ilmeisesti ollut... Torstaina ajeltiin hallille tarkoituksena ottaa vielä viime hetken treeniä viikonlopun kisoja varten. Kampi ensin kehiin. Tarkoituksena hieman treenailla kontakteja ja keppejä. Paljon ei keretty ottamaan, kun Pasi vei Kampin keinulle ja palkaksi suorituksesta Kampi sai lemppari narulelun. Narulelu on siis matonkuteista punottu lelu, jossa on solmut molemmissa päissä. Kampilla on tapana pyöriä lelu suussa itsensä ympäri ja tapporavistaa lelua. Tapporavistuksen voiman tietää vain se, joka on siitä osakseen joskus iskun saanut (kokemuksen syvällä rintaäänellä). Tämä tapporavistus osottautui kohtalokkaaksi, sillä lelun solmupää osui Kampia silmään ja Kampi ulahti. Aluksi Kampi siristi silmää ja yritti sitä tassullaan rapata. Odoteltiin ja katsottiin tilannetta ja hetken päästä silmä näytti normaalilta. Pasi siis vei Kampin vielä pujotteluun ja muutamille esteille, eikä niissä ollut ongelmaa. Autossa huomasin, että silmän vilkkuluomi on esillä ja silmä ikäänkuin karsasti. Sitten alkoi oksennus, Kampi oksensi autoon ja kotiin useasti. Pelkäsin, että Kampi on saanut aivotäräyksen ja soittoa nopeasti ell:iin. Onneksi saatiin vielä pika-aika ja lähdettiin liikkeelle samantien.

Ell:ssä silmää tutkittiin ja sarveiskalvosta löytyi pieni haava. Haaverisilmän pupilli oli vain n. nuppineulan pään kokoinen toisen ollessa ihan normaali. Oire viittaa hermostollisiin vaurioihin. Tätä on nyt seurattu ja nyt pupilli on jo lähes toisen kokoinen. Lääkkeeksi saatiin Rimadyliä, oksennuksen estolääkettä ja silmätippoja. Aloin antamaan Rimadyliä jo vastaanotolla, mutta olinkin jäädä oksennuksen alle. Sovittiin, että Kampi saa suosiolla ensilääkkeet piikkeinä. Jotain Kampin järkyttävän huonosta olosta kertoo myös se, että Kampi myös ripuloi huoneeseen.

Ilta meni Kampilla nukkuessa. Selvästi näki kuinka kipu helpotti ja Kampi pystyi rentoutumaan. Tänään kaveri on ollut jo aivan oma itsensä. Leikkii Vipun kanssa ja painaltaa lenkillä normaalisti.

Hippasen tapahtuma on jo naurattunut. Että sitä kaikkee voi sattuakkin... vetää nyt ittensä tyrmäyskuntoon lelulla. Jotenkin niin Kampia, niin Kampia :). Nyt pistetään narulelut pannaan ja keksitään sellaset palkat, ettei Kampi pysty niitä ravisteleen tai ainakaan loukkaa niillä itteensä.

Nyt toivutaan näistä koettelemuksista, toivottavasti uusia ei hetkeen tule. Olen aivan tyytyväinen tähän tylsään ja tasaiseen elämään :).

-Pia-

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Patterit lopussa???

Kaamos vai mikä lie on saanut ainakin mun patterit latausvaihteelle. Alkuviikko meni totaalisen harakoille vain elpyessä, juuri ja juuri jaksoin lenkille vääntäytyä. Loppuviikko on ollut hieman parempi. Piristysruiskeen huumassa vissiin innostuin ja ilmoitin Vipun ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseenkin ens vuoden alkupuolelle. Ja heti seuraavana päivänä alko kaduttaan... ku jättävät liikkeet menee pers...lleen. Maahan on seiso ja seiso on maahan... tai jotain sinne päin. Arghh... on tää tokoilu niin vaikeeta. No, onneksi on pari kuukautta aikaa yrittää korjata tilanne, katotaan kuin pahaa jälkeä saan siinä ajassa aikaiseksi.

Perjantaina tokoiltiin tokoryhmässä. Treenailtiin mm.

luoksepäästävyyttä, joka menee Vipulla tosi hyvin.
hyppyä, joka menee silloin hyvin, kun muistan ensin vaatia katsekontaktin.
luoksetuloa, Vipun bravuuri!
käännöksiä, vasemmalle käännöksessä on jo jotain ideaa, kunhan muistan ite mitä pitää tehä.
ruutua, Vipu tykkää tästä tosi paljon.
liikkeestä seisomista, jossa Vipu meni koko ajan maahan. Piti antaa käsiapuja, jotta tajusi. Positiivista kuitenkin, että kestää nyt hyvin mun taakse palaamisen ja vierelle tulemisen.

Akiliitoakin poijjat on päässeet treenaileen. Torstain Mikon treeneissä taas kimurantteja kiemuroita, joita sitten käytiin tänä aamuna pienellä porukalla kertaamassa.

Siinäpä viikon touhuja, taidan lähtä lataamaan pattereita saunan puolelle :). Mukavaa lauantai-iltaa.

-Pia-

sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Tulokselliset kisat

Viikonloppuna kisailtiin seuramme kisoissa. Vipu starttasi lauantaina hyppyradalla ja sai ensimmäisen virallisen tuloksensa. Rata meni hienosti melkein loppuun saakka, kunnes pujottelun lopussa loppui joko koiralla tai ohjaajalla maltti ja Vipu tuli toiseksi viimeisestä välistä ulos. Toiseksi viimeinen rima vielä tipahti, kun Pasi ohjasi Viput tiukkaan paikkaan hyppäämään. Mutta eka tulos, eikä ihan pöllömpi rata.

Sunnuntaina oli Kampin vuoro startata parin kisan verran. Eka rata näytti minusta kinkkiseltä, varsinkin loppu jossa ensin kiihdytettiin suoralla täyteen vauhtiin ja sitten käännettiin tiukka vasen. Radan alussa meinasi tulla paha kämmi, kun Kampi viittä vaille meni A:lle, vaikka piti mennä sen ohi keinulle. Siitä pari selvisi kuitenkin virheittä ja niin myös koko radasta. Pelottava loppukin sujui oikein mallikkaasti. Tuloksena siis nolla ja sijoitus 3.

Toinen rata ei ollut ihan niin sujuvaa menoa. Parit rimat ropsahteli alas ja pujottelun alotuksesta tuli kielto. Mutta eihän sitä nyt kahta hyvää rataa samalle päivälle :).

Kaiken kaikkiaan ihan jees -fiilis jäi kisoista. Parin viikon päästä seuraavat.

-Pia

perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Parasta lääkettä

Kaiken tämän surun ja murheen keskellä on ehottomasti parhaimmaksi piristyskeinoksi ja lääkkeeksi muodostunut puuhailut koirien kanssa. Silloin on aika unohtaa murheet hetkeksi ja keskittyä iloisiin asioihin. Pistää väkisinkin hymyn huulille, kun näkee, että nuo kaksi kaverusta nauttii ja iloitsee tekemisestä, eikä niillä ole huolen häivää.

Keskiviikkona aamutuimaan otettiin yhteistreeniä Sarin ja Jenssin kanssa. Kampille otin helppoa takaleikkaus treeniä, joka aluksi tökki pahasti, mutta kun lelu laitettiin harkan päähän, niin alkoi sujumaan. Nyt muistiin palautui meidän tai oikeestaan mun ongelma, "tänne" käskyllä yritän hallita koiran menoa ja Kampihan kääntyy käskyn kuullessaan. Mun sanavarastosta pitäs poistaa "tänne" -käsky tai pistää tiks lukkoon koko suu suorituksen ajaksi. Kampille otettiin vielä kolmois-sarjaa lopuksi. Eka meni ihan hyvin ilman vauhtia, mutta menipä hankalaksi vauhdin kanssa. Eka hyppy yli hirveellä loikalla, toinen paikaltaan suoraan ylöspäin ja kolmas joten kuten räpistellen. Uusinnassa Kampia alko hirvittään niin paljon, että mentiin jo rimojen ali. Lopuksi helpotettiin niin paljon, että saatiin treeni onnistuun.

Vipulle uskaltauduin kokeilemaan kaikki alokasluokan liikkeet. Halusin tietää missä mennään ja mitä vielä pitää treenailla. No treenattavia asioita löytyi pitkä lista: Sivulla maahanmeno ja maahanmenosta istumaan nousu varmemmiksi, seuraamisessa vasemmalle kääntyminen paremmaksi, liikkeestä maahanmenon ja seisomisen paluu niin, että koira pysyy siinä asennossa eikä ennakoi istumista ja hypyssä sama juttu. Iteltä on korjattava remmiseuraamisessa nykiminen ja irti seuraamisessa vasemman käden käyttö (vispaa ylöspäin). Hyviäkin juttuja löyty: itse paikallaolo on hyvä ja rauhallinen vaikka takana kolisteltas, oikealle kääntyminen ja täyskäännös seuraamisessa hyvät ja tiiviit, luoksetulo täysi 10 :), itse jättävät liikkeet ja hyppy ovat hyvät, paluussa vain korjattavaa.

Kiitos Sari tuomaroinnista ja liikkuroinnista, me aletaan kihisemään :)!

Torstaina pojat pääsivät Pasin kans liitelemään. Olihan taas kimurantti rata ja porukalla mukavasti hiki virtas :). Treenin aiheena mm. takaakierrot ja poispäin käännökset. Kampin treeneissä mentiin rataa eka kahessa osassa ja lopuksi 27 esteen rata kilpailunomaisesti. Kyllä Kampin kääntyminen on kuin rautakankea vääntäs verrattuna Vipun kääntymiseen.

Vipun treeneissä oli vain kaksi koirakkoa ja siis hurjasti aikaa tehdä pätkää. Ensin Vipun treenissä tehtiin myös rataa pienemmissä osissa ja sitten koko harkkaa. Hurja miten hienosti pikku-ukolla onnistu poispäin käännökset, tosi loistavasti. Koko radankin Pasi pystyi menemään Vipulla hyvin keskittyneesti ja puhtaasti loppuun asti. Onnistuispa noin hyvin viikonlopun kisoissakin. Lopuksi Vipu treenasi vielä puomia. Viimeinen kerta oli kyllä huippu hyvä kontakti, ei tarvinnut Pasilta jarrutusapua remmistä. Siihenpä oli hyvä lopettaa treenit.

Nyt lähen poikien kans nauttimaan aurinkoisesta pikkupakkasesta ulos.

-Pia-

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

Kiitos

Kiitos kaikille meitä muistaneita kauniista sanoistanne!

Ikävä on kova Mikiä. Sitä tekee tahtomattaankin tekoja niin kuin Miki olisi siinä. Lenkillä käännyn odottamaan milloin Smaikkeli köpöttelee jostain, ruoka-aikana käsi haparoi kolmatta kuppia, johon voisi ruoan laittaa. Kakki Mikin tavarat ovat vielä koskemattomina paikoillaan. Panta roikkuu naulakossa, puvut odottavat pesuaan samoin kuin Mikin peitteet häkissä. En vaan ole vielä pystynyt siihen.

Tämä on ollut hirvittävän rankkaa aikaa, nämä lähiviikot sekä kokonainen 1 1/2 vuotta. Viiden koiran laumasta kolme ollaan menetetty tuossa ajassa. Kaikki se ilo minkä olemme saaneet viettää noiden kavereiden kanssa on nyt talletettu sydämiimme muistoiksi. Toivottavasti tässä on nyt meidän surut vähäksi aikaa... ja saataisiin nauttia noista kahdesta vielä pitkään.

Onneksi on nuo kaksi partasuuta vielä. Ei ole päässyt arkirutiinit unohtumaan. Vipusta on tullut taitava lohduttaja. Se tulee lähelle, nuolee suolaiset kyyneleet kasvoiltani ja tökkää märällä kuonollaan korvaani. Eipä siinä voi olla hymyilemättä. Seuraavaksi pikku kaveri tuo lelua ja katsoo kysyvästi "Piristyisitkö, jos vähän leikittäis?". Leikkituokion jälkeen kaveri käpertyy ihan lähelle nukkumaan. Pieni lohduttaja...

Kampikin on ehkä hieman muuttunut. Ennen aina kotona omissa oloissa pysyttelevä Kamppuri on tullut paljon läheisyyden hakuisemmaksi. Varsinkin Pasilta Kampi hakee paljon rapsutuksia ja minulta lähinnä vain silloin kuin touhuan Vipun kanssa. Kampilla onkin kova urakka ottaa nyt Mikin paikka ja pistää kakara ojennukseen.

-Pia-

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Mikin muistolle



"Mä seuraan suuntaa kirkkaan johtotähden,
pyörät pyörii, päivät vierähtää.
Ei tärkeää se ole, mä miksi lähden,
on tärkeää vain se mä miks en jää"

(Juice Leskinen - Per Vers, Runoilija)


Miki jätti laumamme perjantai- iltana. Luonteelleen uskollisena Miki asettui rauhallisesti ja tyynenä odottamaan toimenpiteitä, meidän viereemme makaamaan. Päätös oli erittäin vaikea, mutta emme voineet antaa ystävämme kärsiä yhtään enempää. Kasvain suussa otti voiton Mikin iloisesta ja avoimesta olemuksesta. Muutaman kuukauden ajan oli ollut nähtävissä, ettei se tuttu silmien loiste ollut ennallaan. Toki välissä oli hyviäkin päiviä, mutta ...

On merkillistä, miten niin pieni koira voi jättää jälkeensä niin ison aukon elämäämme. Jäämme kaipaamaan hännän heilutuksiasi, vähintään yhtä kenkää suussasi kotiin tullessamme, tyytyväisen urinan kera sekä lukemattomia muita "räyh- koiramme" tempauksia.

Toivomme hartaasti, että olosi on nyt rauhaisa eivätkä kivut enää vaivaa. Meille jää valtava ikävä ja surumme on suuri. Paljon jäi muistoja, paljon on muisteltavaa. Lepää rauhassa, pikkuinen.

Pasi ja Pia

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Ensilumesta riemuissaan

Ensilumi säilyi kuin säilyikin viikonlopun yli. Nyt tosin näyttää jo, että taitaa sulaa olemattomiin. Olispa ollut niin hienoo, kun oltas saatu nauttia valkoisesta vähän pitempäänkin.

Viikonloppuna otettiin kuitenkin ilo irti lumesta. Pojat saivat mm. urheilla lumipallojen perässä. Käytiinpä sunnuntaina ottaan Vipulla lumijälkeä, harjoituksen aiheena lähinnä mun toiminta liinan päässä. Ja kun jotain muistaa tehä oikein niin toinen sitten unohtuu. Valjaat jäivät kotiin, joten Vipu joutui menemmään pannalla. Saiskos mistään ostettua muistikapasiteettia lisää aivoituksiin??? No, hyvin Vipu pystyi kaikesta huolimatta käyttämään nokkaansa, joten ei pannasta sitten niin paljon haittaa ollutkaan.

Riemumielisiä kuviakin tuli otettua, tosin kuvaaja oli pahasti myöhässä/hukassa välillä.










Lissäää....


Paleltaa.

-Pia-