sunnuntai, maaliskuuta 01, 2009

Pieni nuuskuttaja tokokokeessa

Eilen oli Vipun elämän toinen tokokoe. Motivaatio kisoihin valmistautumiseen oli huomattavasti heikompi kuin ensimmäisellä kerralla. Kahdella viimeisellä viikolla sitten yritin kaapia jonkinlaisia motivaation rippeitä itsestäni irti ja käydä treenaamassa. Niillä ja edellisen illan mielikuvatreeneillä oli sitten mentävä koitokseen.


Vipun kans tehdään mielikuvatreenejä :)

Selittelyt sikseen ja itse kokeeseen: Tuomarina oli siis uusi tuttavuus Oulun seudulla, Riitta Räsänen.

Meille uusi tilanne oli kun tuomari halusi tehdä tuttavuutta koirien kanssa jo ennen kehään menoa. Olimme viimeinen ALO -luokan koirakko ja meitä ennen olevaa koirakkoa tuomari ei päästänyt kehään aggressiivisuuden vuoksi. No, tilanteesta voi tietysti olla montaa mieltä ja tuomarin tulkinnastakin... ja tietysti se on tuomarin vastuulla kenet kehään päästää ja kenet ei. Vipu hieman säikähti kykkivää tuomaria, mutta hallin pohjan hajut veivät voiton vieraasta ihmisestä. Tuomari yritti myös syöttää makupaloja Vipulle, mutta eivät ne kelvanneet. No, ei meillä mitään hatää tuossa tilanteessa ollut, Vipu vain käyttäytyi luonteelleen tyypillisesti ja väisti vierasta ihmistä. Saimme siis jatkaa "viralliseen" luoksepäästävyys osioon.
Luoksepäästävyys: Nousi seisomaan ja perääntyi pari askelta kun tuomari tuli Vipun luo. 9 1/2.

Paikallaolo: Itse mokasin tämän liikkeen alun, kun tuijotin Vipua ennen käskyä. Tuijotuksestani meni maahan ennen "käsky" -sanaa, mutta makasi kuin suolapatsas. Vierestä nousi kolme koiraa ja yksi niistä lähti omistajan luo. Lisäksi kivana häiriönä oli toisella puolella ollut ilmapainehallin töhötin, joka liikkui koko ajan. Olin Vipusta hyvin ylpee! Tästä 8 p.
Seuraaminen kytkettynä: Ihan loistavaa Vipua! 9 1/2

Seuraaminen irti: Samoin jaksoi vähintäänkin yhtä hyvin seurata. En enää muista, eikä kyllä videoltakaan selvinnyt miksi tästä pisteitä 8 1/2.

Maahanmeno: Napsahti maahan tosi nätisti, mutta nousi palatessani seisomaan ja lähti tulemaan vastaan. Tästä 5p.

Luoksetulo: Bravuuri edelleen! 10p.

Seisominen: Meni maahan... 0p.

Hyppy: lähti hyvin, mutta hypyn toisella puolella nuuskutteli maata ja istui ennen käskyä. 8p.

Yleisvaikutelma: 9.

Pisteitä yhteensä 150,5 ja sillä irtosi luokkavoitto :). Tulostaso siis hieman eri kuin ekassa kisassa...

Olen hirveen tyytyväinen Vipun toimintaan, melkein jopa tyytyväisempi kuin ensimmäiseen kertaan. Kehän laidalla Vipu oli ihan hirvee, nuuskutteli vaan maata, mutta pienen motivointituokion jälkeen kehään lähti mukaan tekeväinen koira.

Nyt treenaillaan PALJON jättäviä liikkeitä ja erityisesti niiden loppuosaa ennen seuraavaa koitosta. Kiitos Kipa naksuvinkistä, kokeilemme sitä yhtenä vaihtoehtona. Lisää vinkkejä otetaan vastaan.

Tänään rentouduimme meren jäällä. Muutama kuvatus sieltä. Kiitos Minna, Eeli ja tytöt seurasta!


Tilaa on vaikka muille jakaa...


Vipu


Eeli -poika ihastelee aurinkoa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voit kyllä olla tosi tyytyväinen Vipattimeen! Seuraaminen oli upeaa: paikka pysyi mainiosti ja käännökset olivat tiiviitä. Samoin paik.olo onnistui. Hienoa, että V. pysyi paikallaan, vaikka muut koirat huolehtivat siitä, että häiriöitä riitti.

Peukkuja seuraaviin kokeisiin!