sunnuntai, maaliskuuta 29, 2009

Päätöntä touhua...

...sanoi spitaalinen, ja minä myös. Onhan se ihan hullua hommaa lähteä kotoa hieman aamu kymmenen jälkeen, ajaa 300 km ja palata kotiin klo 2 aamuyöstä. Näin kuitenkin tapahtui eilen, kun Vipu ja minä kävimme yhdessä Sarin ja Jensin kanssa Vöyrillä.

Eka kisa oli ainoa, jolla saimme tuloksen. Aika simppeli perusrata, jolla oli kaikki kontaktit. Keinu oli sijoitettu siten, että sen ohi en voinut juosta. Vipu tuli kuitenkin hyvin keinun päähän ja lähti hyvin kääntymään seuraavalle esteelle. Samoin A- esteen kontakti napsahti hyvin kohdalleen, puomi oli suorastaan erinomainen. Kuten sanottua, simppeli rata ja "palkkioksi" saimme nollatuloksen sijoituksen ollessa 6.


Video eka radasta

Toinen ratakaan ei olisi ollut mikään mahdoton suorittaa, mutta A:n jälkeinen tilanne epäonnistui jostain syystä. Tilanne ei näy kovin hyvin edes videolla, mutta voisin kuvitella, että oma liikkeeni vei koiran väärälle hypylle. Jo ennen hylkäystä oli tullut kepeiltä kielto, jälkeenpäin ajateltuna perin huono ohjausvalinta minulta. Puomin alastulokontaktilla Vipu jäi taas hieman ylös, johtunee siitä että pysähdyin itse liian lähelle.

Kolmas rata oli hyppyrata. Siinä pääsin osoittamaan omat "kykyni" pahimmillaan. U- putken jälkeen tuli kaksi takakiertoa rinnakkain. Menin putkelta aivan liian kauas, eikä mulla ollut ollenkaan liikevaraa saattaa Vipua hypyn ohitse. Tuloksena säälittävä kyykkyasento ja pyörähdys päkiöillä, ei hyvä!! Seurauksena siis hylkäys, eikä loppuratakaan mennyt mitenkään erikoisen hyvin. Korkealla olevat kädet, myöhässä olevat valssit ja haltuunotot sekä huolimaton takaleikkaus eivät mairittelevaa kuvaa jättäneet. Silti olo oli ihan jees, ei sellaista harmitusta kuin edellisenä viikonloppuna hylkyradan jälkeen. Jatketaan siis treenejä ja haetaan enemmän ajatusta ohjauksen sujuvuuteen. Oli mukava huomata myös se, että Vipulla oli virtaa suorittaa jokainen rata samalla innolla ja draivillla.

Pasi

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Son kuule Pasi jo puoli voittoa kun virheensä tunnistaa, enää ei tarvii kun opetella pois niistä :)
Huomasitko muuten että meillä oli loppumatkalla puolet volkkarin valoista pimeänä? Ilmankos oli niin pitkä ja synkkä kotimatka :-D

Pirkko kirjoitti...

Onnittelut nollasta ja kuuntele Saria:-)

Minna & Råtta kirjoitti...

Onnittelut!