sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Kontaktitreeniä ja kompurointia

Launtaina aloitettiin Vipun kisoilla. Ensimmäinen kisa, hyppyrata, oli täynnä kaaosta. Pasilta oli jäänyt GPS kotiin, tai siltä se ainakin näytti. Pujottelun viimeisen kepin Vipu jätti kiertämättä, kun Pasi vedätti ja sen korjaamiseen meni hurjasti aikaa. Myöhemmin vielä jostain tuli kieltovirhe ja noiden päälle yliaikaa yli 8 sek.

Toinen rata oli jo paljon nätimpi. Agiradan tavoitteethan olivat pelkästään kontakteissa. Heti toisena esteenä oli A-este. Pasi jäi hieman jälkeen ja niin vaan Vipu ei malttanut pysähtyä. Palautus uudelleen esteelle ja naps, hieno kontakti. Lopussa oli puomi ja wau, mikä hieno kontakti heti kerralla! Hyvät kehut päälle ja maaliin!

Viimeiselle agiradalle lähdettiin kolmen hypyn kautta puomille. Ja niin vaan taas kaveri liukui kontaktilta alas. Palautus takaisin puomille, vähän tarvittiin himmailua ja Pasin ohjaamista kädellä oikeaan paikkaan. Loppu rata oli tosi upeaa katseltavaa. Ja mikä LOISTAVA A:n kontakti. Ei tarvinnut epäröidä yhtään.

En tiedä osaako koirat kokeilla ohjaajaa, mutta siltä se kontakteilla näyttää. Ihan varmaa tietoa on, että Vipu kyllä tietää mitä kontakteilla tehdään, maltti vaan puuttuu. Nyt on tarkoitus mennä niin kauan palautustyylillä, että ensimmäinenkin kontakti onnistuu. Toiveissa on, että jos ohjaaja on aina johdonmukainen, niin kyllä koira oppii mitä kisoissakin kontakteilta haetaan.

Sunnuntai oli Kampin päivä. Eka radalla Kampi teki jotain sellaista, etten muista sen ikinä tehneen kisoissa. Jätkä nimittäin varasti lähdössä ja senhän tietää miten siinä käy. Pasi oli vielä kävelemässä oikeaan paikkaan, kun Kampi jo tuli. No, rata meni jo siinä pieleen, mutta hyvin Pasi sai koottua itsensä ja asenteella mentiin loppuun. Täytyy sanoa, että ite en varmaan olisi pystynyt enää asenteella menemään.

Toisella radalla Pasi päätti ottaa lähempää kontaktia maneesin pohjaan. Virheitä oli jo alla, kun Pasin valssi meni hieman pitkäksi ja kun Pasi kääntyi, hyppysiiveke oli sopivasti edessä. Siitä kupperiskeikkaa rähmälleen, seurakavereiden kannustamana vauhdilla ylös ja ohjausta maaliin asti. Onneksi törmäyksessä ei käynyt pahemmin, pientä jomotusta polven seudulla.

Hyppyrata oli loistavaa Pasin ja Kampin yhteistyötä. Huippu ohjausta ja koiran osaamista, yhtä virhettä lukuunottamatta... kulmassa Pasi käänsi Kampia liian nopeasti ja rima tippui. Useimmat teistä tietävät mikä juttu oli taas NIIN lähellä, mutta kuitenkin NIIN kaukana! Vaan loisto rataan on hyvä olla tyytyväinen.

Oikeestaan aika tyytyväinen voi loppusaldoon olla. Luulen, että Vipulla jäi päähän paljon ajattelemisen aihetta kontakteilta. Ihan kakarahan se vielä on ja tarvitsee paljon toistoja. Mutta Vipu on nöyrä poika ja oppii myös kisatilanteissa toimimaan niin kuin se on opetettu. Kampilla taas oli niin hauskaa kaikilla radoilla sekoiluista huolimatta. Ja viimeinen rata oli kyllä upea!

-Pia-

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Pasi, kun maltat palauttaa kisoissakin, siihen ei moni kykene, jos koira kuitenkin tulee alas asti... Mutta toi taitaa kyllä se ainut keino millä noiden viikareiden päähän saa pysäytyksen menemään! Harmi toi virhe Kampin viimeisellä radalla, mutta kyllä se sieltä vielä tulee, usko pois!