torstaina, helmikuuta 15, 2007

Yhyy... Ei vieläkään treenaamaan!

Eilen oli jo neljäs peräkkäinen keskiviikko niin paljon pakkasta, että emme päässeet treenaan. Tahtoo lämpimän hallin tai vastaavasti lämpimämmät kelit!! Onneksi on sentään luvattu lauhempaa viikonlopuksi.

Konstalla on ne tokot lauantaina. Vielä ei jännitä, mutta hirvittää kyllä, kun ei olla päästy treenaan kunnolla herran aikoihin. Mitä jos se keksii jotain temppuja kehässä? No, sitten keksii. Eihän tää niin totista ole. Kotona ollaan treenattu seisomista ja maahanmenoja sekä edessä istumista. Edelleenkin eteen tulemiset jää kauas. Korjaamiset olen tehnyt käden liikkeellä, muuta en ole siihen keksinyt. Huomenna olisi tarkoitus mennä hallille ja ajattelin ottaa Konstalla kaikki liikkeet.

Yks päivä keksin, että elvytän Kampin naksu opit (en ole käyttänyt naksua aikoihin). Mulla on sellainen vaappu kosketuskepille, joten idea sen hyödyntämisestä esim. agilityssä sai minut askartelemaan kosketuskepin sekä kaivelemaan laatikosta esiin naksun. Kolmena päivänä ollaan nyt otettu tätä ja hyvin on naksuttelu muistissa.

Tapanani on jostain syystä ostaa naksutteluun hieman parempia makupaloja, kuin tavallisesti, ja tänään kaupassa käydessäni silmiini sattui tarjouksessa oleva lauantaimakkara. Ajattelin, että siinäpä varmasti koirille suurta herkkua. Konsta olikin syödä sormeni, mutta Kampi sylkäisi ensimmäiset makkarat lattialle. Ajattelin, et siinäkö treenit sitten olivatkin, mutta ensimaistelujen jälkeen Kampi hyväksyi makkaran ainakin nakin veroiseksi. Että sellainen ranttu meillä asuu...

-Pia-


Pojat tylsistyneenä. Huomaa, ei koskaan toistensa kyljissä kiinni.

2 kommenttia:

Kipa kirjoitti...

Karut jätkät ei kato hempeile ;o)

Tsemppiä lauantain tokoon! Hyvin se menee!!!

t. Kipa &kööri

Adeina kirjoitti...

*reps* länderit on niin kummia. Amandaki silloin Oulun näyttelyssä sylkäisi pullat suustaan.

Tänään mä tuun Ouluun :D Hurraa!