maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Raitisilmamyrkytyksen oireet?

Viikonloppu meni ihan kokonaan raittiissa ulkoilmassa oleskellessa. Oli minun vuoroni tehdä koulutusryhmää varten toimitsijapisteet ja niinpä lauantain osalta vierähti hallilla klo 12-20 välinen aika. Hommia riitti: esteet halliin, ratamestarina 1- luokissa, ajanottajana 2:ssa ja kuuluttajana sekä ratamestarina 3:ssa.

Pia kisasi lauantaina 2 kisaa. Eka kisassa alku näytti hyvältä, välissä 3 virhettä ja tuloksena siis 15 virhepistettä. Toisessa kisassa meno näytti taas hyvältä, mutta sitten tuli pieni herpaantuminen ja seurauksena hylkäys.

Yllätys lauantain osalta oli se, että kakkosluokkien aikana halliin saapui tuttuja naamoja useampi kappale. Länderi- ihmisiä etelästä oli saapunut kisaamaan Ouluun viikonlopuksi. Olikin mukavaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa ja useampi ihminen kyseli Pialta, oliko kyseessä ennalta sovittu länderitapaaminen.

Sunnuntai alkoi käynnillä Kempeleessä, josta haimme Sentan kyytiin Katjan ollessa Ruskan kanssa näytelmissä Jyväskylässä. Kisat alkoivat meidän osaltamme 10.30 ja eka rata meni kohtuullisen mukavasti. Tuloksena 10 virhepistettä, ongelmana oli yhdistelmä pituus- muuri- putki. Toinen rata oli sitten aika karmeata katsottavaa, ainakin videolla. Ongelmat alkoivat pujottelusta, esteellä nro 7 ja jatkuivat takaleikkausten takia niin pitkälle, että seurauksena oli hylkäys. Tiedetäänpä ainakin, mitä pitää treenata...

Pia jatkoi sunnuntaina vielä kahden radan verran kisaamista. Eka rata oli todella hienoa katsottavaa ja jännitys jatkui ihan viimeisille esteille saakka. Tuloksena kuitenkin hieno nolla ja sijoitus toinen. Parin hieman pidemmän kaarroksen takia ensimmäinen 0- voitto jäi vielä odottamaan, mutta eiköhän se sieltä.

Toinen rata oli aika vaikean näköinen reunalta katsottuna ja niin siinä sitten kävi, että kolmanneksi viimeisen esteen jälkeen Kampi sujahti putkesta ulos tullessaan väärälle hypylle ja tuloksena hylky.

Kisapaikkana toiminut uudenkarhea maneesi oman harjoitushallimme vieressä tuotti mukavan yllätyksen. Vastoin ennakkoon kuuluneita huhuja, pohja oli mainiossa kunnossa ja ikkunatkin oli laitettu paikoilleen. Kisojen aikana ja sen jälkeen on kuulunut myönteisiä lausuntoja kisapaikasta ja toivottavasti hallin omistaja saa pääsisäänkäynnin ison liukuoven paikalleen ennen joulukuun kisoja. Toinen vaihtoehto on sitten se, että kasvihuoneilmiö pitää pohjoisen talven leutona.

Loppujen lopuksi, viikonlopun saldo kuuden kisasuorituksen lisäksi on se, että unen määrä ei taida olla riittävä ennen ensi viikonloppua jolloin ei ainakaan vielä ole mitään menoja tiedossa...

Pasi

Ei kommentteja: