maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Näyttelyä kyllikseen

Viikkonloppu täyttyi aivan tyystin näyttelystä (no, ehkä hieman jostain muustakin). Lauantaina Pasi sai uuden rodun esittämishaaremiinsa, sillä pyörähti kehässä sheltti Vilman kanssa. Samalla kun seurasin sheltti -kehää vilkuilin vieressä olevaan collie -kehään. Ihailin ensin kauniita nahkaversioita, joilla osalla oli upeat liikkeet. Tuollaisesta olen itsekkin haaveillut ennen Kampin ottamista, mutta päädyin sitten koon vuoksi läntsyyn. Pitkis colliessa oli paljon aran oloisia koiria, jotka eivät uskaltaneet juosta liukkaalla alustalla. Oli tietysti niitä reippaitakin yksilöitä, jotka viis veisasivat alustasta. Kaikkia collieita ja shelttejä emme jaksaneet katsoa, koska niitä oli, kuten tavallista, paljon.




















Sunnuntaina menimme kannustamaan läntsykehän laidalle jo heti klo 10 jälkeen. Ländereitä oli paikalla 2, Paavo ja Amanda. Jäin ihmettelemään molempien arvostelussa sitä, kun sanottiin, että tarvisevat vielä aikaa. Haloo, toinen oli junnu ja toinen nuortenluokassa. Ei kait ne vielä voikkaan olla kovin valmiita paketteja. No joo, se oli vaan yhden ihmisen mielipide. Kehän päätteeksi suunnittelimme piknikki paikkaa. Päätimme kavuta "kielletylle alueelle" elikkä yläkerran parvelle. Siellä saimme kahvitella ja syödä ihan rauhassa. Noita -länderi perheineen tuli myös paikalle. Piknikin yhteydessä heräsi monta mielenkiintoista keskustelua niin ländereistä, agista kuin muistakin koirajutuista. Kiitos Adeinalle piknik -ideasta ja kaikille mukanaolleille seurasta ja tarjottavista. Otetaan joskus jossain uusiksi.



Ai niin, kerettiinhän me eilen vielä vetämään agi reenejä ja reenaamaan itsekkin. Agista puheen olleen, Suomi voitti MM -mestaruuden sekä yksilö että joukkue medeissä. ONNEA! Kyllä Suomalainen voittaa aina!!! Oulukin oli hyvin edustettuna! Hyvä Mari ja puli Xosmo!! Olispa ollut hienoa päästä katsomaan.

-Pia-

1 kommentti:

Adeina kirjoitti...

Piknik oli glenniporukalta pöllitty idea ;)
Kiitoksia seurasta. Meillä oli Aman kanssa tosi kivaa :)