torstaina, lokakuuta 19, 2006

Pakollista taukoa netistä ja reeneistä

Alkuviikon mun oleilut on rajoittuneet makoiluun ja hyvin hyvin lyhyisiin lenkkeihin. Loukkaisin nimittäin selkäni maanantaiaamuna pienessä välikohtauksessa Kampin kanssa. Selkä oli ollut jo pitempään vähän kipeä ja nyt sitten meni alaselkä totaallisen jumiin. Kävin lääkärissä ja hänen arvionsa oli lihasrevähdys. Luultavasti myös vanhat vaivat alkavat taas näkyä, sillä joskus selkä on kuvattu ja siellä on ollut välilevyn rappeutumaa.

Koirat ovat tietysti olleet tarmoa täynä, kun en ole kyennyt niiden kanssa mitään tekemään. Autossa istuminen on ollut selälleni yhtä tuskaa ja olenkin sitä vältellyt parhaani mukaan. Eilen kuitenkin mittani täyttyi neljän seinän sisällä oleilusta ja lähdin katsomaan reenejä. Halliin oli rakennut haastava radan pätkä, jossa oli kuljetuksia esteiden ohi sekä vaikea pujotteluun vienti. Pasi meni Santalla. Putkiin viennit onnistuivat hyvin, mutta muuten rata taisi olla liian haastava Sentalle, joka kuitenkin on vielä 1 -luokassa. Lopuksi Kampi pääsi puhaltelemaan ylimääräiset höyryt Pasin ohjissa ja se meni oikein hyvin. Oli kiva katsoa kun joku toinen menee omalla koiralla.

Tänä aamuna tein ensimmäisen pitemmän lenkin koirien kanssa. Oli ihana ilma. Maa vähän kuurassa ja pakkasta 4 astetta. Selkä kestää jo jonkin verran istumista, mutta ihanne asento se ei vieläkään ole. Täytyykin lähteä verryttelemään jottei selkä mene aivan juntturaan.

-Pia-

Ei kommentteja: