maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Seura- ja piirinmestaruuksissa ja synttäreillä

Lauantai aamuna heräsin reilusti ennen kellon soittoa. Liekö mullakin ollut sisäinen jännitys Adeinan ja Onnin ensimmäisten kisojen puolesta, sillä harvoin viikonloppuna näin käy. Aamupalan sekä koirien lenkityksen ja syötön jälkeen istahdin vielä hetkeksi koneen ääreen. Katsoin aina välillä tietsikan vieressä olevaa herätyskelloa, ettei vaan myöhästyttäs. Jep, aikaa oli vielä vaikka kuinka. Mielessä ei tietenkään käynyt, että miksei aika kulje eteenpäin vaan pysyy joka vilkaisulla samassa. Onneksi tuo armas avomieheni hoksasi kysyä, että joko lähetään? Siinä vaiheessa hoksasin katsoa tietsikan kelloa ja voi juma! kahtakyt vaille kymmenen. Herätyskello oli siis pysähtynyt. Hirveetä kyytiä kamat kassiin, koirat autoon ja menoksi. Ykköset oli siis ilmoitettu alkavaksi klo 10 ja olimme paikalla 10.05. Siis taas myöhässä! Pelkäsin koko matkan, että nyt myöhästytään siitä, minkä takia kisapaikalle niin aikaisin halusimme. Mutta, nou hätä, kisatkin alkoivat myöhässä.

Siellähän se Adeina oli jo hermoilemassa Onnin kanssa. On se Onni vaan niin ihana pötkylä! Ja voi kyllä sanoa, että kannatti tulla katsomaan, niin hienosti pari kyllä meni! Siitä se kisakärpänen nyt sitten puraisee.

Radan jälkeen päästiin moikkaamaan tikkujalka sporttimimmi Kujetta. Kuikuli oli niin sirppana Vipun rinnalla, vaikka korkeuseroa ei niin kauheen paljon olekaan. Sisaruksilla oli heti mielessä ärripurrit, kun päästettiin Vipu ja Kuje leikkimään. Mukava oli nähdä Kujetta, kun muuten niin harvoin Vipun sisaruksia päästään näkemään.

Laitan tähän vaan kisoista sellaisen yhteenvedon. Lauantaina oli hyllypäivä. Kampi otti sekä seuramestaruus- että hyppykisasta hylyn. Seuramestaruuskisassa epäonnistui alun välistäveto ja hyppärissä Pasi ohjasti Kampin väärään päähän putkeen. Vilma meni Pasin kanssa mölliradan ja luulimme tovin, että Vilmallekin olisi tullut hylky. Vilmaa jäi aivan selvästi kaivelemaan, kun ei saanut puomilta makupalaa. Takasin päin tultaessa puomi piti käydä uudestaan tarkistamassa… oisko siellä sittenkin ollut jotain. Mölli kisoissa ei kuitenkaan hylätä ketään, joten Vilma tuli hienosti toiseksi.

Sunnuntaina olivat vuorossa piirinmestaruudet. Eka radalta 20 virh. 2 x riman pudotus, puomin alastulo ja pujottelun aloitus. Viimeinen rata oli jo paremman näköistä menoa. Pari rimaa tuli alas tiukoissa käännöksissä, mutta muuten hyvin sujuvan näköistä menoa. Piirinmestaruuksien sijoitus taisi olla 18.

Sunnuntain kisojen jälkeen kävimme Vipun kanssa toivottamassa Paavolle 2 –vuotis synttäri onnittelut. Muusa länderikin oli paikalla. Vipu rakastui silmittömästi Muusaan ja kulki nokka Muusan perässä kiinni. Paavo taas kulki Vipun perässä, joten puuttui vaan laulu kolmesta pienestä norsusta. Vipu itki sydäntäsärkevästi kun Muusa lähti kotiin. Elämä on nuorella miehellä joskus niin kovaa! Kiitos Tiina ja Paavo tarjoiluista ja onnea vielä Paavolle ”miehen ikään” pääsystä!

Siinä se viikonloppu taas hurahti. Aina se menee ihan liian nopeasti. Toisaalta eipä tässä taas kauan mene, kun on perjantai ja viikonloppu, joten sitä jäädään odottelemaan.

-Pia-

1 kommentti:

Adeina kirjoitti...

Hei te saitte tuloksia sunnuntaina. Hienoa! :) Onneksi olkoon.

Mä nyt sit ilmoitin Onnin kisaamaan uudemman kerran. 16.9 ois Tampereella meijän tokas startti. Ja jostain älyttömästä päähän pistosta ilmoitin Amandaki hyppyradalla samana päivänä...