sunnuntai, lokakuuta 30, 2011

Kait jo kaverukset

No nih, 5 päivää kesti Vipun "vihat" kakaraa kohtaan ja sit tuli ensimmäinen leikkiinkutsu. Kait se huomasi, ettei pentu lähde mihinkään, joten otetaan vähän mittaa siitä. Kampi yrittää edelleen häipyä pennun näköpiiristä mahollisimman kauas, muttei Kampi kyllä olekaan koskaan ollut mikään leikittäjätyyppi. Vipun kans Kampi leikki pentuna lähinnä örinäleikkejä niin, että Vipun pää oli Kampin suussa... Hakan kans ei ainakaan vielä leiki sellaista.

Hakan kans on helppo kulkee "lenkeillä". Muistan kun Vipulla saman ikäisenä meni puoli tuntia kulkea 100 metrin matkaa, kun se roikku koko ajan hihnassa tai lahkeessa, eikä neljä jalkaa tahtonut millään olla yhtä aikaa maassa. Haka painaa menemään kuin "vanha" tekijä. Välillä vaan pysähtyy rapsuttamaan "kirppupantaa" ja taas jatketaan. Jos on isojen poikien kans samalla lenkillä, niin on hirvee kiire pysyä koko ajan poikien matkassa ja voi niitä ihailevia katseita, kun pojat nostaa jalkaa tms. Nii, ja kasvattajalle tiedoksi, sienet ei enää kiinnosta, sillä niitä löytyy meidänkin takapihalta, muttei ole maistunut Hakalle.

Sit vähän kuvasarjaa miten isoveli kouluttaa pikkuveljeä:

V: Katsoppas rääpäle, tässä on keppi
V: Kepeille tehdään huolellisesti kuoppa ja ne piilotetaan sinne
V: Katso nyt velisein oikein tarkkaan, jotta ens kerralla osaat ihan ite


Sitten katotaan pärjäätkö sä isojen poikien juoksussa

Ensin kiihdytetään

Seuraavaksi takaa-ajetaan

Lopuksi hyökätään

Huh, olipas siinä oppitunti. Kyllä mä vielä joku päivä näytän mistä ISOT pojat on tehty!
 -Pia-




1 kommentti:

tarja kirjoitti...

Kiva kuvasarja. Hyviä kuvia ja hyvää opetusta;)