torstaina, toukokuuta 01, 2008

Lenkkeilyä ja "hulluuden" pohtimista

Tänään käytiin päivälenkillä Vilma ja Penni sheltien kanssa Auranmajan hieman kosteissa maastoissa. Ensin tehtiin Vipulle jälki vanhenemaan ja lähdettiin tyttösten kanssa lenkkeilemään. Ilma oli mitä mahtavin. Kummasti sitä ei vaan osaa pukeutua talven jälkeen oikein, vaan päällä oli aivan liikaa vaatetta. Oli ihanaa, kun Vipu ja Penni pääsivät pitkästä aikaa leikkimään ja Vipu oikeasti leikki Pennin kanssa eikä mielessä ollut koko ajan "miesten jutut".



Lenkin jälkeen ajettiin Vipun jälki. Maasto oli vaikein mitä koskaan aikaisemmin. Melkoista varvikkoa koko matkan. Hienosti Vipu jäljen kuitenkin selvitti, ainoastaan loppu oli pienoista hakemista. Tosin jälki loppui linjalle ja linjalla juoksi pari koiraa irti. Luultavasti olivat käyneet ainakin lähellä loppupalkkaa tutkailemassa. Vilmalle ja Pennille otettiin myös elämänsä ensimmäiset jäljet. Siitä on hyvä jatkaa tyttöjenkin kanssa eteenpäin.


Varma kesän merkki! Tällainen kaveri löytyi lenkin varrelta.

Huomenaamuna pitäisi ohjata auton nokka kohti Lohjan harjuja ja Kipalaa. Vietetään perjantai-ilta kasvattajan hyvässä hoivassa ja ajellaan lauantaina Janakkalaan kisaamaan Janakkalan kennelkerhon järjestämiin kisoihin. Sunnuntaina on samassa paikassa länderimestaruuskisat länderiyhdistyksen järjestämänä. Joskus sitä aattelee, ettei tämänkään koiraharrastuksen kanssa ole aina järki mukana. Ajellaan viikonlopun aikana arviolta 1500 km. Samana viikonloppuna olisi ollut lähempänäkin kisat. Nimittäin n. 10 km päässä meiltä. No, täytyy ajatella positiivisesti, nähdään kasvattajaa ja muita etelän tuttuja. Ja hieman lohduttaa myös ajatus siitä, ettei olla ainuita hulluja tässä maassa:).

-Pia-

p.s Kevään aikana otettuja kuvia löytyy nyt uudesta osoitteesta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ette ookaan ;) Täällä yksi juuri 1800 km reissun tehnyt...

Anonyymi kirjoitti...

No mutta teidän kyllä kannatti olla ton verta hulluja tällä kertaa: Kampille ja Pasille ländereiden mestaruus maxeissa! :) ONNEA vielä tätäkin kautta!
Ja vielä lisäkiitos Vipulle ja Kampille: piristivät ja lämmittivät ikäneito Cecinkin ihan eri vireeseen toidelle radalle! Saatikka sitä mielihyvää, minkä Ceci siitä sai ;) Kiitos.
Ja oli kiva nähdä teitä muutenkin!

jassu

Adeina kirjoitti...

Onneksi olkoon Pasi ja Kampi!!! Ihan huippua!!

n-elikot kirjoitti...

Kiitos onnitteluista :)!

Hyvä, jos Ceci sai lisäpotkua Kampin ja Vipun tapaamisesta. Pojathan kyllä nauttivat, kun kerrankin löytyy hurmaava tyttö, jolla ei heti käsilaukku heilu.

-Pia-