tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Kontaktiloikkaa, kohellusta ja puuskutusta

Viikonloppu oli ja meni ja sen mukana kisat myös. Kampi oli kisoissa repiä pelihousunsa, sillä niin onnellinen jätkä näytti synttärilahjastaan olevan. Kampin meno näytti kesälaitumelle päässeen sonnin riemulta ja sitä se kait olikin :). No mitäpä siitä sitten seuraa, A:n järkyttäviä kontaktiloikkia ja hirveetä kohellusta muutenkin. Hyppyrata kuitenkin ihan siedettävän näköistä menoa yhdellä rimanpudotuksella.

Eilen lenkkeiltiin Vilman, Pennin, Eeli -pojan ja Minnan kanssa. Tehtiin ensin Vipulle jälki vanhenemaan ja lähdettiin lenkkeilemään. Miki -vanhus nuortuu puolella aina kun näkee Pennin. Niin on Miki neitoon rakastunut :). Lenkin jälkeen ajettiin Vipun jälki. Taas lähettiin junan lailla puuskuttamaan, ensimmäinen "keppi" nousi metsästä hyvin. Käännöksen kohdalla hieman haettiin jälkeä, mutta taas Vipu taitavasti haki jäljen ihan itse. En tosin olisi pystynyt auttamaankaan, kun Pasi teki jäljen ja mulla ei ollut hajuakaan miten se kulki. Toinen "kepu" jäi jostain syystä metsään, vaikka Vipu puuskutti sen päältä. Nappasin sen kuitenkin vauhdissa taskuuni. Jäljen loppu löytyi hyvin ja Ceasar maistui metsässä makoisalta.

Tytöille tehtiin myös omat jäljet ja keksinpä alkaa opettamaan jälkeä Kampillekkin. Tein n. 10 metrin pituisen jäljen ja pistelin frolickeja jokaiselle askeleelle ja lopuun Ceasar -purkin. Kampin tarkkuus näkyi selvästi jäljellä. Joka ikinen askel haisteltiin tarkasti ja jokainen frolicki löysi tiensä Kampin vatsaan. Ja Ceasar näytti olevan suurensuurta herkkua. Ehkäpä saadaan tästä uusi harrastus Kampillekkin.

Jaahas, täytyy lähteä valmistautumaan Vipun agitreeneihin. Siis lähden KETYilemään.

-Pia-

Ei kommentteja: