sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Pakkanen paukku Kajaanissa

Perjantaina vietiin vanhuksia hoitoon vanhempiemme luokse ja Pasin isä kysyi tuttuun tapaansa, että mitäs sieltä Kajaanista lähdetään hakemaan? Hetken täytyi miettiä, mutta sitten vastattiin, että Vipulle sertiä ja Kampille nollaa. Toinen toteutui toinen ei, mutta kaikkensa koira yritti että toinenkin olisi toteutunut...

ok, aloitetaanpa ihan alusta. Klo kuusi hyrähti Transportteri käyntiin parkkipaikalta kohti Kajaania. Matka meni mukavasti ja nopeasti, kun pari papupataa pääsi vauhtiin koiramaailman kiemuroista. Kuski kuunteli sujuvasti ja kommentoi "sopivan" harvakseltaan.

Kajaanissa oli kylmä. Asteista ei ollut aluksi tietoakaan, mutta luissa ja ytimissä tuntui pakkasen lisäksi kylmä tuuli, joka mahtui hyvin hallin edustalle. Joku kommentoi kehän reunalla, että pakkasta oli ollut -20 astetta. Taisi olla tämän talven ennätyslukemat.

BC -kehän reunalla odottelimme matkakumppani Jensin kehää. Ennen kehää jaettiin Jenssin emännälle viime hetken vinkit ja tsempit. Siellä pari pyöri kuin vanhat tekijät ja kaikki meni tosi hyvin. Onneksi olkoon kultapojalle titteleihin riittävästä näyttelytuloksesta! Nyt vaan niitä titteleitä keräämään...

Sitten olikin luppoaikaa juoda kaffit, käyttää koirat ja pitää autoa käynnissä ennen Vipun kehää. Ländereille (ja muutamalle muulle rodulle) oli vaihtunut tuomari Gunnel Holmiksi kreikkalaisen tuomarin estyttyä tulemasta paikalle. Olipa kiva tutustua uusiin länderi-ihmisiin, sillä mukana oli Tampereelta Rekku ja Enni perheineen sekä jo tutut Tiina ja Caro. Vipu liikkui oikein kivasti. Pöydällä vähän jotain venkuili. Antoi kyllä katsoa hampaat ja itsensä mutta oli jotenkin vetku. Tuomari kuitenkin tykkäsi Vipusta ja tulos siis: PU1, VSP ja sert. Onnea ROP:sta Tiina ja Caro!

Taas oli luppoaikaa huoltaa itseämme ja koiria ennen agiliitokisoja. Ennen maxien alkua kävelytin jotain 45 min Kampia sisällä hallissa ristiin rastiin. Lämpimäksi tuli sekä koira, että varsinkin emäntä. Taisi se kuskikin muistaa lämmitellä... Rata oli hyvin helpon näköinen. Alku lähtikin varsin mainiosti käyntiin. Kaikki rimat pysyivät ylhäällä ja hyppääminen oli helpon näköistä. Sitten Pasin pieni ajatuskatko ja ohjaamatta jättäminen veivät Kampin väärälle esteelle ja hyllyllä aloitettiin tämä vuosi. Jenssin hieno tulos lämmitti meidän mieliä: Onnittelut nollasta ja 2. sijasta!

Kotona oltiin joskus klo 22, väsyneinä, mutta tuloksiin hyvin tyytyväisinä. Ei mitenkään turha reissu...

-Pia-

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea Vipun sertiputken aukaisusta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Juhuu! Senta&Ruska kotijoukkoineen onnittelevat komeaa Vipua tätäkin kautta!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Vipun sertistä ja VSP:stä!! Olin itse niin tohkeissani Maijan sertistä, että en tajunnut edes onnitella paikan päällä.