lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Lisää lääkäriä ja pikkuvieraita

Torstaina oli Vipun vuoro "joutua" lääkäriin. Keskiviikko aamuna verta oli makuuhuoneen ja eteisen lattialla, silleen tippoja siellä täällä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että Vipun pippelistä sitä oli tullut. Heti tietty arveltiin, että Vipulla on pissatulehdus. Muut oireet eivät kuitenkaan viitanneet siihen, sillä pissaaminen oli aivan normaalia, eikä verta tullut pissan mukana.

Saatiin sitten ell aika torstaille. Pikatesti pissasta ei osoittanut mitään tulehdusta. Lekuri otti vielä pissasta virtsakivi- ja kuona-ainetestit, joiden tulokset saadaan maanantaina. Ilmeisesti Vipu oli hangannut pippelinpäätä johonkin ja se oli auennut. Luulenpa, että oma peti oli taas saanut yöllä kyytiä.

Mitään hoito-ohjeita ei saatu lääkäriltä vaivaan, mutta onneksi on kasvattaja joka antoi hoito-ohjeet, ettei mitään tulehdusta pääsisi tulemaan. Kiitti Kipa ohjeista, ollaan niitä noudatettu!

Eilen meillä kävi kolme pikkuvierasta. Ensin Vipun piti hieman pelkohaukkua vieraita, mutta kun saatiin hieman ohjeistettua naperoiden käytöstä koiraystävällisempään suuntaan, niin Vipukin rentoutui. Lopulta istuttiin kaikki lattialla ja rapsuteltiin koiria.


Vipu ja Meri


Konsta ja Mari


Miki ja Ari

Nyt kiirehdin hakemaan pyykit koneesta ja sitten Vipun kanssa tokotreeneihin ja sen jälkeen Kampin ja Vipun kanssa näytelmätreeneihin.

-Pia-

Ei kommentteja: