perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Hörökorvakippurahäntä menee näyttelyyn

Vipun ensimmäinen pentunäyttely lähestyy päivä päivältä. Oulun näyttelyyn on ilmoitettu 3 länderiä: Vipu, Kuje –sisko ja Paavo. Jännitystä ei ainakaan vielä ole ilmassa. Mielessäni olen vaan miettinyt, että mitä jos nuorimies pistää ihan ranttaliksi. No, luultavasti vaan mua naurattaa kehän laidalla (kiitän siis onneani, että en esitä sitä) ja aletaan sitten treenaamaan entistä tehokkaammin.

Parina iltana olen yrittänyt nyppiä Vipua. Voih, sen karva on niin erilaista kuin Kampin. Kampin karva on hyvin karkeaa ja lähtee nätisti irti milloin tahansa. Vähän liiankin nätisti, sillä Kampin karvaa on kaikki paikat täynnä. Vipun karva on hieman pehmeämpää, eikä ainakaan vielä ole kypsää irrotakseen. Pehmeän vaikutelman saa siitä, kun Vipulla on pohjavillaa ja Kampilla ei. Kampin karvan läpi kuultaa iho, joten ei ihme, jos talvella hiukkasen palelee. Niin, takaisin siihen nyppimiseen… Kipeäähän se Vipulle kävi, kun yritin sitä nyhtää. Mikin turkkiin tarkoitetun veitsenkin yritin turkkiin upottaa, mutta sepäs vasta Vipun mielestä pelottavaa oli. Kamala raastava ääni veti mielen järkyttyneeksi. Pantiin sitten veitsi pois ja kaikki muutkin vermeet. Eipä tuo karva onneksi kauhean pitkä ole.

Aamulla kun herättiin, Vipun teipit roikkuivat toisessa korvassa. On sillä mahtanut olla kivaa, kun on rapannut korviaan ja huomannut, että teippi roikkuukin vaan toisessa korvassa. Yleensä juoksee päättömänä pitkin huushollia teippi lepattaen. Niin varmaan on tehnyt nytkin, mutta ei vaan olla herätty. Otin sitten teipin pois ja ihanaa, korvat nousivat heti höröasentoon. Eipä taida auttaa muu, kuin vetästä taas korvat kiinni, jotta pysyisivät edes kehän ajan nätisti.

Messariinkin tuli ilmoitettua nuorimmaiset. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi ollaan niissä pippaloissa käyty. Piti oikein tarkistaa näyttelytuloksista, että 2004 vuonna ollaan viimeksi Kampin kanssa oltu voittajanäyttelyssä. Siinä mielessä on kiva lähteä, että näkee Kampin ja Vipun kasvattajaa ja toivottavasti paljon länderi-ihmisiä. Pasin sanoja lainaten: Helsinki vaan on niin syrjässä täältä katottuna, joten matka tulee usein esteeksi. Omalla autolla ei ainakaan viitti lähteä ajamaan talvikelillä, mutta onneksi ainakin yksi bussi on Oulusta lähdössä. Toivottavasti mahdutaan siihen.

-Pia-

Ei kommentteja: