perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Arvaa rotu osa 2

Päätettiin Pian kanssa osallistua mekin kisaan, koskapa muut eivät ole vielä halunneet/jaksaneet/ehtineet/uskaltaneet/viitsineet/osanneet/tahtoneet jakaa ajatuksiaan meidän kanssa ko. rodun tiimoilta.

Meidän mielessä ovat kummitelleet kolme eri vaihtoehtoa: 1. Pateniemen paimenkoira: muuten aivan erinomainen vaihtoehto ja arvaus, mutta mieltä jäivät kaihertamaan liian pitkien korvien lisäksi ympäristö jossa kuva on otettu. Kuten ehkä jotkut tietävät, Pateniemi on Oulun pohjoinen kaupunginosa, kuulunut joskus muinoin Haukiputaan kuntaan ja on tunnettu muun muassa kirjailija Joni Skiftesvikin merihenkisistä novelleista. Kuten voidaan havaita, kuvassa ei näy pilkahdustakaan merestä. Siispä vaihtoehto 1 on hylättävä pois.

Vaihtoehto 2 on karkeakarvainen keskikaljan noutaja: erinomainen arvaus, jos ajatellaan kuvaa jossa selvästi erottuu koiran karkeahkon näköinen karva sekä noutajille tyypillinen, innokasta palvelualttiutta kuvastava riemumielinen ilme. Mutta, ja tämä on suuri mutta: valitettavasti koiraa silittäneenä totesimme kuvan valehtelevan, sillä koiran turkki oli varsin pehmeä. Toinen epäilyttävä asia liittyy vihjeeseen, jossa puhutaan koiran olevan eteläeurooppalaista alkuperää. Kaikkihan me tiedämme että sielläpäin ei juoda keskikaljaa vaan viiniä sekä muita rypäleperäisiä juomia, joten hylättävä on tämäkin vaihtoehto(voi harmi!)

Vaihtoehto 3: italianajokoira. Perusteluina voidaan mainita muutama seikka, jotka kaikki tukevat annettuja vihjeitä. Ensimmäinen peruste on jo nimen alkuosassa( Italia), toisena mainittakoon roturyhmä( ajavat koirat), kolmantena meillä oli ilo ja kunnia olla todistamassa suomalaista koira- ja agilityhistoriaa juhannuksena Rokuan kauniissa maisemissa, jossa rotu suoritti ensiesiintymisen agilitykentillä. Bonusmainintana kerrottakoon että Pian sisko perheineen omistaa tämän koiran, joten ehkä meidän arvausta ei voida pitää kilpailukykyisenä, vaan joudumme hylkäämään oman arvauksemme. Todella harmittavaa, sillä olimme varanneet oikein arvanneille kahden hengen lomamatkan Havaijille...

Pasi

Ei kommentteja: