sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Eka askel, toinen askel...

Piirimestaruusskabat vietetty ja noh, ei ollenkaan huonoissa merkeissä. Lauantaina oli joukkuekisat ja Kampi kisasi seuramme kakkosjoukkueessa. Aivan rennolla meiningillä joukkue oli liikkeellä ja sillä irtosi 3. sija! Kampi taisi pudotella radalta parit rimat.

Sunnuntai aamuna oli Vipun aika ottaa ensimmäinen askel kohti agilityuraansa. Anne Savioja oli suunnitellut aika kinkkisen ykkösten hyppyradan ja hieman alkoi Ketylläkin radan reunalla puntit tutisemaan. Pasi otti radan hieman liian varman päälle ja ohjasi koiran hypyn ohi. Siitä siis hylky, kun Vipunen kerkesi napata jo seuraavan hypyn ennen korjausta. Mutta tosta on nyt hyvä ponnistaa ylöspäin... pää on aukaistu kohti uusia koitoksia.

Tässä vielä rata katsottavaksi. Sarille taas kiitos kuvauksesta:



Välillä käytiin kotona päikkäreillä ja syömässä, kunnes oli Kampin aika startata. Hyppiksen alku meni oikein loistavasti, kunnes pujottelun lopussa oli tiukka käännös. Pasi alkoi valmistelemaan käännöstä hieman liian aikaisin, jolloin Kampi jätti vikan keppivälin menemättä. Lopusta vielä pari rimaa alas ja tulos 15 + yliaikaa.

Toka rata oli varmaan parasta Pasia ja Kampia mitä olen ikinä nähnyt. Voi sanoa, että se oli ton parin rata isolla R:llä! Eipä siinä jäänyt enää paljon korjaillemisen varaa. Tulos upeasti nolla! Eikä siinä vielä kaikki... yllättäen kaikista nopein nolla! Wow, toinen voittonolla Kampin uralla. Toinen askel siis silläkin saralla otettu. Fiilis on aika mahtava pitkästä aikaa! Fiilistellään hetki... kyllä toi kaveri meidät pudottaa maanpinnalle :).



Onnittelut kaikille piirimestareille tai muuten vaan menestyneille!

T: iloinen Kety Pia

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea nollavoitosta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea velipojalle uraputken avauksesta!! Hauskan näköinen rata, just tommosia munkin äippä toivoo, eikä mitään suoria simppeleitä juoksuratoja, se kun ei pärjää mun vauhdissa... Saas nähä millon mä aloitan, nyt meen vielä vaan eskaria.
Onnea Kampille voitosta, JEES!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea nollavoitosta!

T: Ansku ja länderitytöt sekä jellona miäs

Tarja kirjoitti...

Onnittelut ja toivotaan hyviä fiilistelyjä jatkoonkin.

-tarja ja koirulit

Anonyymi kirjoitti...

Hurjan paljon onnea Kampin menestyksestä! Se tosissaan tuntuu hienolta kun pärjää :) Jos ei sitä joka kisoissa tee ;)