lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Kampin vika treenit

Torstaina Kampi liiteli viimeisen kerran ennen kahden viikon taukoa ActiveDogilla. Eka pätkällä haasteita oli 4-9 esteiden välissä. Kuinka saada Kampi irtoamaan 6 hypylle jotta kerkeää tekemään pienen vekin ennen kasia ja pujotteluun. Onnistuihan se kuitenkin muutaman toiston jälkeen. Leikkaus 9 pujottelun takaa vasemmalle puolelle ja 11 hypyn käännös onnistui paljon paremmin.



Toinen pätkä onnistui kaikkinensa ihan hyvin. Kutos putkeen menokin sujui mallikkaasti vastaisen käden viennillä. Hiomista tarvittiin lähinnä putkesta 7 hypylle 8 viennille. Parhaiten Kampi kääntyy kun Pasi muistaa ottaa molemmat kädet käännökseen mukaan ja kädet kans pysyvät edestä käännössä suht matalana. Välillä kyllä huomaa, että Pasi on pitkään ohjannut isoa sakemannia. Kädet käy kuin tuulimyllyt :)! Eihän nyt pieni länderi niitä nää.



Nyt sitten vietetään parin viikon tauko ja aloitellaan lokakuuna alusta sisätreenit. Sitä ennen käydään kannustamassa koutsia mm -kisoissa! Tsemppiä Mikolle ja Avalle koitokseen!

-Pia-

Ei kommentteja: