sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008

Juhannustunnelmia

Juhannusaatto meni niin kuin mikä tahansa perjantai. Eipä paljon tullut juhlittua keskikesän juhlaa. Lauantaina lähdettiin aamupäivästä ajelemaan Rokualle, missä järjestettiin Juhannuskisat. Upeat kangasmaastot houkuttelivat heti merkityille poluille lenkkeilemään. Ei tosin kovin kauas, sillä Kampin eka startti oli hetken kuluttua.

Rata oli Salme Mujusen käsialaa. Alku alkoi kolmella hypyn takaakierrolla, joka tuotti monille koirakoille vaikeuksia. Niin Kampillekin (tai Pasille), viimeinen takaakierto epäonnistui ja siitä hylky. Positiivista radalla oli Kampin bravuuri, pujottelun aloitus, joka tälläkin kertaa meni nappiin avokulmasta. Pujottelun takana oli putki, jonne moni koira meni suoraan.

Ykkös- ja kakkosluokat olimme töissä. Uhkaavia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle juuri, kun meidän työhuki alkoi. Saatiin tosissaan kaivella sadekamppeita autosta, laitella auton ovet kiinni ja toivoa parasta. N. puoli tuntia vettä tuli kuin aisaa ja jyrinä oli, voisko sanoo, mahtava. Omat housut oli litimärät, koska varustuksesta puuttui sadehousut. Sateenvarjo oli olemassa, mutta se jouduttiin lainaamaan ruotsalaistuomarille, hänellä kun oli college päällään. Sitten kuuro oli ohi. Kerkesin saada housut kuivaksi ennen seuraavaa kuuroa, joka oli hieman edellistä laimeampi.

Ja tietysti kun työhukit olivat ohi, niin alkoi aurinko paistamaan komeasti. Kampi oli hieman paniikissa, mutta rauhoittui nopeasti lenkillä, kun Pasin kanssa höpötimme Kampille agiesteiden nimiä.

Toinen rata oli siis ruottalaismiehen käsialaa ja hyppyrata. Rata meni jo paljon paremmin, tosin rimoja tippui parinkympin edestä. Olenkin katsellut Kapin liikkumista jo hetken ja huomannut, että selkä on kireänä. Toivottavasti saataisiin osteopaatille aikaa ensi viikolle.

Siinäpä ne Juhannuksen hulinat. Tämä päivä on mennyt elpyessä. Ens viikolla uudet kujeet.

-Pia-

Ei kommentteja: