perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Joululoma alkoi

Eilen vietin viimeistä työpäivää. Olo on vähän haikea, kun työt päättyivät. Mutta toivotaan parasta, että ei tarvis kauaa työttömänä olla. Muutenhan tämä joutenolo olis ihan mukavaa, kerkeis koirien kans touhuta kaikenlaista, mutta tämä taloustilanne... se ei ainakaan parane tällä tyylillä.

Tällä viikolla ollaan tokoiltu ja liidetty. Tiistaina tokoiltiin vähän isommalla porukalla. Oltiin Vipun kanssa molemmat ihan "pihalla". Mikään ei oikein onnistunut ja kaikki meni vähän sinne päin. Mutta saatiinpahan monta kullan arvoista vinkkiä touhuun. Mujusen tokokirja saapui eilen ja sen kimppuun käyn joulunpyhien aikaan. Toivottavasti niistä pystyn ammentaan lisäpotkua tokoiluun.

Keskiviikkona oli liitopäivä. Kampi pääsi taas ryhmätreeneihin. Ekaa pätkää en edes nähnyt, kun "juorusin" pihalla, mutta toiseen pätkään pääsin taas "ruoskiin" Pasia. Ai että on kivaa huutaa reunalta neuvoja muka niin tietävänä . Paljon Pasi on kehittynyt Kampin ohjaajana, joten oikeesti niiden menoa on mukava kattoo. Vipun treenit olivat lähinnä hauskaa leekaamista ja valssien opettelua. Pujottelua otettiin lopuksi ja sitten lähdettiin pois.

Kosketuskeppiä ollaan Vipun kanssa opeteltu parina päivänä. Se on Vipulle entuudestaan tuttu juttu, mutta nyt olen päättänyt ottaa sen mukaan seuraamiseen. Ai, että se on Vipusta niin hauska leikki, kun kosketuskeppi saattaa olla missä vain. Kuljettelen sitä ylös ja alas ja välillä laitan piiloon jne. Ajattelin käyttää kosketuskeppiä apuna katsekontaktin saamisessa ylöspäin. Sitä en tiedä vielä miten häivytän sen pois, mutta eiköhän siihen joku keino keksitä.

Ai niin, lamppu on nyt katossa. Kahden miehen voimin olivat sen kattoon saaneet. Ei vissiin passaa tästä ihan heti muuttaa, jotta ei tarvi sitä repiä katosta irti.

-Pia-

Ei kommentteja: