torstaina, joulukuuta 13, 2007

Arki on taas koittanut

Mulla on ollu pari päivää kestopääkipu. Ei meinaa hellittää edes särkylääkkeillä. En tiedä johtuuko viikonlopun linja-autossa istumisesta mitä ihmeellisimmissä asennoissa vai tästä koneella istumisesta. Siitä johtuen Vipun tokot on tältä viikolta jääneet kokonaan, ei vaan oo yhtään huvittanut. Toisaalta toi Vipu on kyllä ihana, vaikka nukkuu (kait??) työpäivän niin jaksaa rauhottua nukkuun työpäivän jälkeenkin. Tilasin netistä Mujusen Salmen Tie tottelevaisuusvalioksi kirjan, joten jospa siitä sais taas uutta potkua tokoiluun.

Eilen Kampi ja Vipu kävivät liitämässä. Eka oli Kampin ryhmätreenit, jossa mentiin radanpätkää. Hyvin se kääntyilee Pasin ohjaksissa. Kaarrokset on pienentyneet huomattavasti. Vipukin sai fiilistellä pitkästä aikaa. Nyt alkaa näyttämään siltä, että ymmärtääkin jotain liidosta. Tauko näytti tekevän Vipun aivoituksille oikein hyvää sillä aina tapahtuu kehitystä. Nyt se on alkanut irtoamaan ihan kivasti esteille, eikä Pasin tarvi saattaa enää jokaiselle esteelle erikseen. Putkista on tullut lemppareita. Vipun ensimmäinen takaaleikkauskin tuli kokeiltua ja hyvin irtosi putkeen ja Pasi sai leikattua takana. Puomi mennään jo tosi vauhdilla, eikä tietoakaan alun epäröinneistä. Vielä ei ole Vipu sisäistänyt kontaktilla pysähtymistä, mutta ihmekkö tuo, kun niin harvoin ollaan käyty. Puomia jatketaan siis remmiharjoituksena. Puolikas pujottelu menee jo rytmikkäästi Pasin käsiohjauksella. Loppuhuipennus on aina huippuhauska, sillä silloin Vipu saa revitellä lelulla ja riehua oikein kunnolla.

Eilen laittelin Kampin ja Vipun näyttelyarvostelut kotisivuille. Vipu oli näköjään sitä mieltä, että arvostelu oli ihan kakka. Tietsikkapöydältä oli sen päivällä napannut ja repinyt pieniksi palasiksi. Kampin arvostelu oli näköjään parempi, kun se oli saanut jäädä kokonaiseksi, vaikka olikin lattialla.

Mulla lähti viimeinen viikko työharjoittelussa. Ens keskiviikkona on viimeinen päivä ja torstaina pari tuntia harjoittelun purkua. Vielä ei ole tietoa mitä harjoittelun jälkeen, mutta pariin paikkaan on paperit vetämässä. Toivottavasti tärppäis pitempiaikainen työpaikka, sillä ei mitenkään jaksais näitä pätkähommia.

Mutta nyt taas niitä treenejä vetämään…

-Pia-

Ei kommentteja: