Historiallisen harrastuksen aktivointia

Eilen illalla ystävämme innoittamana ajettiin hallille. Ei treenaamaan liitoa, vaan kaiveltiin esiin käyttämättömyyttään hieman ruostunut flyball -laatikko ja muisteltiin hieman vanhoja aikoja. Löysin sivun, josta löytyy tietoa flyballista ja kuva samanlaisesta laatikosta, jota käytimme. Niin, siitähän on aikaa, kun viimeksi tuota harrastusta ollaan kokeiltu. Konsta harrasti sitä nuorena poikana enemmänkin. Joskus 90 -luvun lopulla oltiin jopa Juhannuskisoissa epävirallisessa joukkuekisassa mukana.


Konsta nuorena poikana vanhan flyball -laatikon kimpussa.

No, eilen Konsta pääsi verestämään muistoja eikä vielä ollut dementia iskenyt. Hyvin vaari paukutti laatikkoa ja hyppipä vielä esteetkin edes takaisin. Hieman tosin hyppääminen on jo haparoivaa... ei kait tietysti ikä huomioon ottaen ole mikään ihmekkään.

Piti oikein tarkaan miettiä, onko Kampilla otettu kyseistä lajia. Muistelin, että pari kolme kertaa oltas treenattu joskus neljä vuotta sitten. Oikeessa olin siinä, että otettu on, sillä Kampi kyllä tiesi mitä laatikko tarkoitti. Pallon hakutekniikka vaan oli väärä. Kamalasti Kampi yritti palloa saada kolosta suullaan kaapimalla. Minä pöljä vielä kehuin väärästä toiminnasta! No, palattiin sitten ihan alkeisiin ja opetettiin Kampia nousemaan etutassuilla konetta vasten. Aika äkkiä se sen hoksas. Nyt tietty pitäs ottaa laatikon opettamista aika usein, jotta taidot ei ruostus. Harmi vaan, kun tuokin harrastus on Suomessa hiipunut olemattomiin, mutta voihan sitä tietty ottaa omaksi iloksikin.

Vipulla otin sitten hieman tokoa. On mulla vaan vahvasti syövereissä Konstan aikaiset toko-opit. Ei meinaa millään pystyä uusiutumaan... Teen lajista älyttömän vaikeeta itselleni. Ja se tärkein, että koira itse tarjoaa toimintaa ja haluaa tehä, meinaa multa välillä unohtua. Kiitos taas Sari, että muistutit noista asioista tätä tumpeloa. Jos oikein monesti taot noita mun päähän , niin joku päivä muistan ne ittekkin.

Tänään ollaan sitten käyty metsälenkki oikein kirjaimellisesti. Metsätie oli niin jäässä, että vaikka oli piikit jalassa, niin helpompi oli kävellä metsän puolella. Pojille, ja itsellekin, tuli siis hieman koordinaatioharjoituksia vaihtelevassa maastossa. Nyt sitten kaikki koisaa tyytyvaisinä, joten ehkäpä minäkin kaadun soffanpohjalle.

-Pia-