torstaina, elokuuta 10, 2006

Tukikisoissa ja helleaallon kourissa

Kuten Pia jo mainitsi eilisessä kirjoituksessaan, kävimme seurakaverin MM- kisamatkaa tukeaksemme epävirallisissa agilitykisoissa. Pitkästä aikaa myös konkarikaarti eli Miki ja Konsta pääsivät radalle ja voi sitä riemua ja räksytyksen määrää, kun pojat hoksasivat , että tässähän mennään oikeasti radalle. Menimme mölliluokan radan, jossa esteet ovat sopivan matalalla ja rataprofiili kaikin puolin mukava mennä. Mikin kanssa tuntui, että jalkoja saa käyttää ihan tosissaan ja Konstan kanssa meillä molemmilla taisi olla sama tunne: nytkö se jo päättyi?!

Kampi osallistui sekä mölli- että ykkösluokan rataan treenimielessä( ne kontaktit) ja Hugo ykkösluokkaan eräänlaisessa testimielessä( viime viikonlopun kisojen rasituksista palautumiskoe). Lisäksi minä menin vielä borcol Sentalla mölli- ja ykkösluokan radat.

Etukäteen pelkäsimme, olisiko hallissa kuinka lämmintä, koska hallimme on peltirunkoinen ja pressukattoinen "hornankattila", mutta yllättävän mukava sisällä oli olla. Pitkälle iltaan oli mukavan lämmintä, mutta tuuli vilvoitti sisätilaa ja helpotti sekä koirien että ihmisten oloa.

Tänään on ollut taas vaihteeksi lämmin päivä, joten emme ole tehneet iltapäivällä sen jälkeen kun hain Kampin ja Konstan hoitoon, muuta kuin iltapäivälenkin ja syönnin jälkeen on etsitty viileintä nurkkaa talon sisällä. Toivottavasti illalla kymmenen aikaan on jo viileämpää ja on mukava käydä iltalenkki koko porukan kanssa, kun Piakin saa työtunnit täyteen.

-Pasi

Ei kommentteja: