Vipu oli oikein tyytyväinen valintaan ja kosiskeli Enniä minkä taidoillaan vaan osasi.
Enni vaan oli vielä epävarma sulhasensa aikeista, ettei vaan valitulla ollut kolttoset mielessä??
Pariskunta päätti miettiä yön yli suhdettaan, perustaakko perhettä vaiko eikö? Enni oli miettinyt yön asiaa monelta kantilta ja päätynyt siihen tulokseen, että Vipusesta voisi tehdä ihan kelpo isän. Kunhan ensin hieman kouluttaa kaveria :).
Koivujen varjossa on hyvä odotella sulhon saapumista.
Sulho sai lainata Ennin upeaa timanttipantaa, olihan tämä päivä sen verran juhlallinen hetki!
.
Päivä aloitettiin valssin opettelulla.
Mutta jo hetken perästä siirryttiin nuorelleparille tuttuun Disco -jumputukseen.
Hyvin vatkasi molempien lantio discon tahdissa mutta päätettiin vielä jatkaa rockilla ennen lemmenpesään siirtymistä.
Lemmenpesä jo odotti pariskuntaa saapuvaksi ja niin saivat mahdolliset pikku Ennit ja pikku Viput alkunsa.
Keskiviikkona ja torstaina pariskunta vielä tapaili toisiaan.
Hempeilyä oli ilmassa puolin ja toisin, mutta ei enää mitään "vakavampaa". Ennin mielestä pullat olivat jo uunissa :)!
Pariskunta piti kuitenkin vielä hauskaa Nallikarin kauniissa puistossa nauraen ja hullutellen.
Kunnes sitten torstaina oli aika toivottaa morsiamelle onnellista ja hedelmällistä odotusta. Tuleva iskä jää odottelemaan kirjeitä!
-Pia-
P.S Kuvia enemmän pariskunnan lemmenleikeistä löytyy galleriastamme.
P.P.S. Lisätietoja lemmenleikkien tuotoksista voi kysellä:
Kennel Cierimon
Pekka Tuomanen
Kartanonpolku 20 B
37530 Lempäälä
pekka.tuomanen (at) dnainternet.net
6 kommenttia:
Ihania kuvia. Toivotaan, että ne pullat on uunissa...
Koitahan Pia jaksaa masus kanssa!!
T: Petra
Olet taitava kuvien ottaja,upeita otoksia pariskunnasta.Kyllä siinä sitten kävi niinkuin ennustin,rasitimme sinua liikaa.Onnea prinsessan syntymästä sinulle ja Pasille.Enniltä terveiset Vipulle,likka lomailee vielä tovin Kierimossa,ja palailee kotiin ehkä ensi viikolla.
t.annu
Mitä mitä? Vai prinsessa? ;-) Oikein paljon Onnea! <3
Minultakin suuret onnittelut Pian ja Pasin rakkauden hedelmästä:-)
Paljon onnea Pia ja Pasi!
Kiitos onnitteluista!
Annu, eikös me sovittu, että eka projekti kun saadaan päätökseen niin seuraavan projektin pistän heti käytäntöön. Niinhän siinä kävi ja hyvin kävikin! Ette siis rasittaneet minua.
-Pia-
Lähetä kommentti