maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Torniossa tokoilemassa

Sunnuntaina pakattiin koirat autoon ja auton nokka kohti pohjoista. Matkaa 130 km ja määränpäänä Tornio. Oltiin varattu Torkk:n treenihallista (kuva tiloista) tunti halliaikaa tokotreenejä varten. Halli sijaitsee teollisuusalueella ja treenitilat ovat hallin toisessa kerroksessa. Ihanan lämpimät tilat ja puhdas halli.

Jaa, että miksikö me sinne asti lähdettiin treenaan ja vieläpä tokoa?!? Sitä kysyin ensin itseltänikin, että oikein tokon takia Tornioon. Jos olisi ollut agista kyse, niin ei olisi ollut mitään kyseenalaistettavaa. No, toko on nyt kuitenkin mun ykkösharrastus (agilisenssiä en vieläkään hommannut), joten miksei sitten tokonkin takia. Niin, ja tärkein syy oli se, että ensi lauantaina startataan tokoura samaisessa hallissa, joten halusin hieman totuttaa Vipua halliin.

Pidettiin Vipun kanssa hallissa hauskaa, leikittiin liikkeiden lomassa paljon, otettiin välillä tolpan kiertoja, jalkojen välistä pujottelua ja ympäripyörimistä. Liikkeissä panostin onnistuneisiin suorituksiin, joten otettiin liikkeet helpoimman kautta. Itelle jäi ainakin hyvä mieli treeneistä, toivottavasti koirallekkin.

Nyt ei sitten enää korjailla mitään liikkeitä, viikossa ei kerkee muuta kuin sotkea asioita koiran päässä. Vahvistetaan vaan muutamia juttuja ja hassutellaan. Mielikuvaharjoituksia yritän tehdä ja kaikki liikkeet ajoin käydä kisamaisesti ilman koiraa läpi. Kisan suhteen ei ole mitään odotuksia, tämä on vain taidontarkistus koe. Toiveita toki on mm. se, että pystyisin pitämään oman jännitykseni siedettävällä tasolla, enkä mokaisi mitään pahasti. Toivelistalla on myös se, että Vipu kestäisi kisatilanteen tuomat haasteet: vieraat ihmiset, toiset koirat, minun jännittämisen ja olisi reipas koira. Peukut pystyyn!

-Pia-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on täällä jo niin peukut kuin varpaatkin pystyssä! :)

Meni koe sitten miten tahansa, niin muista rento ja iloinen fiilis! Edelleenkään ei ole kyse elämästä, vain tokokokeesta - tuolla ajattelutyylillä minä saan itseni rauhoittumaan, jos koepanniikkia puskee. ;-)

Lähetäpä kokeen jälkeen tekstarilla kisaraporttia!

Onnenpotkuja Pia ja Viputin! :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnea tokotuksiin ja aksakisoihin Vipu-veljelle!!