keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Mammanpoika liitää

Vipulla oli eilen agitreenit vissiin eka kerran aurinkoisessa säässä Haukiputaalla. Aina on vähintäänkin ripistellyt vettä. Vitsailtiinkin siinä, että täytyy vissiin soittaa Mikolle, ettei tulla treenaan kun on näin hyvä ilma, mennään biitsille. No mentiin tietty kuitenkin treenaileen.

Vipu oli oikea mammanpoika tällä kertaa. Eka treeni meni hyvin. Paria käännöskohtaa siinä taisivat "hinkata". Eka kertaa Vipu meni pujottelun radalla. Aloitukset meni aika hapuilevasti, mutta itse pujottelu jo tosi loistavasti. Aloitusten opettaminen on meillä vähän jäänyt. Täytynee nyt ottaa nekin asiaksi.

Niin sitten se toinen treeni... siinä oli suoranpätkä, jossa hyppy, muuri ja rengas. Seisoin kentän laidalla kameran kanssa ja Vipu väänsi aina ohi muurista kohti mua. Sitten se ei suostunut istumaan Pasin sivulla selkä minuun päin. Täytyi ihan lähteä pois kentän reunalta. Luulen, että Vipu keksi omassa päässään, että palkka on mulla ja sinnepäin siis. Eipä oo tuota kuitenkaan tehny sitten alkeiskurssin, jolloin meno oli paljon pahempaa.







Ite yritin siis kuvailla kentän reunalla ja suoraan sanottuna meinas hermot mennä! Ei siis yhtään terävää kuvaa hypyiltä. Aina kuvattava koira ihan samee. Olis ehkä parempi perehtyä ohjekirjaseen ennen kuin menee kiroileen kentänlaidalle. Ylempänä kuitenkin Vipusesta onnistuneita pujottelukuvia... ne ainoat onnistuneet 50 kuvasta.

Valmistautuminen kasvattitapaamiseen on alkanut. Pasi sai lomapäivän huomiselle, joten pistin ukon hommiin. Olis pyykättävää ja siivottavaa, jotta on sitten sunnuntaina mukavampi palata reissusta kotiin. Huominen päivä vielä ja sitten reissu voi alkaa...

-Pia-

Ei kommentteja: