torstaina, syyskuuta 06, 2007

Viimeinen kerta alkeiskurssia

Eilen oli oikea agilitypäivä. Töitten jälkeen kotiin, koirien lenkitys, kaffittelu ja matkaan. Ensin Kampin kanssa seuramme kentälle, jossa aikaistetut treeniryhmämme harkat. Pitkästä aikaa siis oikein rataharkat ja jotenkin tuo tauko näkyikin yhteistyön hakemisena. No, nyt kun Vipun alkeiskurssi on ohi, niin voidaan taas osallistua ryhmän treeneihin Kampin kanssa.

Kampin jäähdyttelyn jälkeen auton nokka kohti seuraavaa treenipaikkaa.Vipun treenien aiheena oli keinu, etenemiset ja valssit. Selvästi Vipu on rohkaistunut noiden ”lankkujen” kanssa, sillä keinu ei tuntunut yhtään pelottavalta. Toki keinusta pidettiin kiinni kun se laskeutui, mutta sen kiipeäminen ei ollut kauheaa. Sitten mentiin hyppy – hyppy – hyppy ja hyppy – putki –hyppy suoria. Mikko muistaa melkein joka kerta kysyä Pasilta, että minkä ikäinen Vipu on. Niin nytkin. Edelliskerralla kuulin vain Mikon sanovan, että Vipu on vaan niin aikuisen näköinen. Niin olen kuullut kyllä muidenkin sanovan. Jännä sinänsä, sillä kun itse katselee Vipua päivästä toiseen, niin minusta se on kyllä ihan kakaran näköinen.

Takaisin siihen asiaan… aiheena oli myös ne valssit. Pari suoraa hyppyä ja 90 asteen käännös vasemmalle, jossa suora putki ja vielä hyppy. Valssi tehtiin kahden hypyn jälkeen putkeen vietäessä. Pari kertaa valssi onnistui hyvin, mutta yhdesti valssi tuli liian aikaisin vetäen Vipun mukaansa ennen toista hyppyä. Yllättävän hyvin Vipu hakee edessä olevia esteitä, vaikka Pasi tulisikin perässä. Loppukaneetiksi Vipu sai hienon todistus suoritetusta kurssista! Tästä on hyvä jatkaa hetken omilla opeilla, jos vaikka sitten keväällä katseltas Vipulle uutta agikurssia.

-Pia-

1 kommentti:

Adeina kirjoitti...

Jee! Hyvä Viputti :) ja Pasi kans ;)
Musta tuntuu, että meilläki on Amandan kanssa jossain lappunen suoritetusta alkeiskurssista. Ei tosin hajuakaan, että missä.


Mä tiedän miksi Vipu näyttää kaikkien silmissä niin aikuiselta. Siinä on Äijä-energiaa. Sen vuoksi se on myös mun mielestä niin Kampimainen. Ne on molemmat sellaisia reippaan rempseitä Äijiä. Asennetyyppejä siis. Jos ne ei ois niin rentoja, niin ne ois ihan machoja :D Se on aika hienoa, just sellaista coolia asennetta :) Mä niin tykkään Vipusta ja Kampista. Upeita ovat kumpikin.