maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Muuttuneet suunnitelmat

Viikonloppu oli ja meni vailla sen kummempia tapahtumia. Vielä kuukausi sitten tuskailtiin, kun samalle viikonlopulle sattui kolme koiratapahtumaa ja kaikkiin olisi haluttu osallistua. Kaikkiin ei millään kuitenkaan pystytty osallistumaan, joten alkoi hullu pähkäily siitä mitä tehhään. No, päätettiin ilmottautua kahteen lähialueen tapahtumaan, luonnetestiin ja tokokokeisiin, ja jättää tänä vuonna välistä länderimestaruudet.

Pari viikkoa ennen selvisi, ettei Vipu mahtunut luonnetestiin. Ihan hyvä näin, sillä Vipulle tekee ihan hyvää kasvaa vielä hetki ja kokeillaan sitten uusiksi... ehkä ;). Hetki ennen tokokoetta varmistui, ettei me mahduttu sinnekkään. Kyllä vähän harmitti, kun olis ollu "kotikisat" kyseessä tutussa treenihallissa, vaan eip voi mittään... pitää muistaa ens kerralla ilmottautua aiemmin.

Kerettiin vielä pari päivää pähkäillä, että jos sittenkin sinne länderimestaruuksiin... Pyöriteltiin jos vaikka miten päin matkasuunnitelmaa, vaan sitte kuitenkin päätettiin jäädä kotiin. Jälkeen päin kyllä vähän harmittaa, kun kisojen fiilis on aina ollu niin hieno... ja kaikki ne mukavat länderi-ihimiset jäi nyt näkemättä... puhumattakaan huikeista kisasuorituksista!!! Vaan nyt näin ja ens vuonna ehkä toisin!

Kaikille oikein hauskaa Vappua... palataan asian Vapun jälkeen ;)!

-Pia-

1 kommentti:

Welmuset kirjoitti...

Sitä kuule huomaa kun tulee tuota jälkikasvua että sellainen harvinainen herkku kun kotona lauantai-iltana , aamulla ei lähtöä minnekään maistuu joskus toooosi hyvälle !!
Oikein mukavaa vappua teille myös tiältä susirajalta !

.t Welmuset