perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Tuliaisia reissusta ja muuta puuhaa

Toinpa sitten tuliaisia itsellenikin reissusta ja ihan ilmatteeksi. Hirvee flunssa ilmestyi heti maanantaina. Ei taida sopia meille tuo etelän ilmasto, Pasi kun sai flunssan heti kun päästiin Helsinkiin. Onneksi ollaan sentään selvitty nuhalla ja yskällä. Kuume nyt tästä vielä puuttuisi.

Tiistaina oli vielä jokseenkin siedettävä olo. Niinpä sitten hypättiin Vipun kans Sarin ja Jensin kyytiin ja mentiin tokoilemaan. Vipu oli kyllä ihan täpinöissään. Seuraaminen meni hienosti, ilme oli innokasta ja paikka hyvä. Luoksetulot olivat hirmu vauhdikkaat ja tulee kivasti sivulle. Maahanmenot on sisäistetty vähän liiankin hyvin, Vipusta on hirveen kiva mennä maahan jo ennen kuin annan edes käskyä. Tähän mietittiin uusia juttuja, jotta saatas ennakointi pois.

Ohjattua noutoakin kokeiltiin jo kapulalla. Olemme opetelleet sitä vain lelulla. Suunnat menee tosi hyvin, mutta Jensin ohjattu kapula tuotti Vipulle ihmetystä. Ongelma kuitenkin ratkesi hetkellisen mietinnän jälkeen ja kapula kelpasi tuotavaksi.

Treeneistä jäi kyllä tosi hyvä mieli. Enpä olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, että toko voi olla hauskaa. Olen pitänyt sitä aina vähän sellaisena tosikkona touhuna. Nyt Vipun kanssa, kun on joutunut käyttämään motivointiin kaikenlaisia konsteja ja huomannut, että ne toimii, niin tokosta on tullut tosi kiva harrastus. Tärkeintä tietenkin, että koira nauttii hommasta. Kiitos Sari taas avusta!

Eilen Kampilla ja Vipulla oli peräkkäiset treenit pienen tauon jälkeen Active Dogilla. Kampin treenit olivat ensin ja aiheena sivukäännökset ja jaakotukset. Hirveen opettavaista seurata sivusta Kampin menemistä ja huomata miten se kääntyy ja toimii parhaiten. Vastainen käsi näyttäs olevan Kampin juttu. Jaakotuksissa Kampi lähti aluksi ihan väärään suuntaan, mutta korjaantuipa sekin oikeanlaiseksi. Viimeistä pätkää en nähny, kun lähin lämmitteleen Vipua, mutta se oli menny tosi hienosti.

Vipulla oli onnen päivät, kun Råtta -kelpie tuli pienen tauon jälkeen samaan ryhmään. Vipu kun on NIIIN rakastunut Råttaan, että. Pihalla Vipu sai flirttailla ja liehistellä ennen treenejä. Kun Råtan emäntä laittaa agitennarit jalkaan, niin sittenpä ei enää riiustellakkaan, silloin Råtta on työmoodissa. Onneksi Vipukin on sen verran työnarkomaani, että hoitaa hommansa tytskistä huolimatta. Ja hyvin treenit menivätkin, todella tiukkoja käännöksiä sekä sivuviennillä, että jaakotuksella.

Vipu muisti kyllä vinkata Råtalle silmää radallakin. Aina kun Pasi laitto Vipun lähtöön istumaan, Vipu vilkas taakseen tyyliin "näetkös kaunis neito, täällä mä nyt menen". Pikkasen meinas naurattaa :)!

Viikonloppuna Kampilla on Leinosen Janitan kurssi. Tiedossa siis litilätiä muuan tunti.

-Pia-

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisista tuliaisista haluaa kyllä eroon:-)

Ihana tuo Vipu-Råtta -suhde. Tuostahan voisi tulla ihania rakkaudenhedelmiä. Se oli sitte vitsi!

Meilläkin pyörittiin ja jaakotettiin ihan hyvällä menestyksellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tuo hymyilytti tuo Vipun homma treeneissä...

n-elikot kirjoitti...

Olen mäkin salaa haaveillut Vipu-Råtta lapsosista :). Niistä tulis ainakin eloisia tapauksia. Pelottaa vaan ne elatusmaksut ja iskän huoltajuusjaksot :D.

-Pia-