keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Paapan kuulumisia

Konsta -paappa kävi eilen vähän tutkittavana. Ainakin väsymykselle ja "nopealle vanhentumiselle" löytyi selitys, sillä Konstalla oli kuumetta yli 40 astetta. Ei siis ihme, että Konsta kulki lenkeillä vaisusti perässä ja nukkui paljon ja erittäin sikeästi. Ell:n pöydälläkin Konsta huojui ja meinasi tipahtaa, kun istahti liian reunalle. Konstalta otettiin myös verikokeita maksa- ja munuaistutkimuksia varten, sekä pissanäyte. Huomenna voin kysellä tuloksia niistä. Ihossa oleville haavoille ei löytynyt muuta selitystä, kuin tulehduksen aiheuttama reaktio. Tänään pesen Konstan desinfioivalla shampoolla perin pohjin. Nyt antibioottien ja kuumetta alentavien lääkkeiden ansiosta Konsta on paljon virkeämpi. Silmät ovat paljon kirkkaammat ja innostui jo tuossa vähän leikkimäänkin. Toivottavasti tämä nyt tästä lähtee parempaan suuntaan.

Onpa meillä ollut tämä vuosi huonoa tuuria noiden koirien kanssa. Ell:iin on mennyt jo nelinumeroinen luku kahisevaa... en oikeestaan uskalla edes laskee kuinka paljon. Vipulla on vakuutus, mutta vanhusten hoidot ollaan saatu pulittaa kokonaan omasta kukkarosta. Toisaalta, ihmekkös tuo, kun talossa asustaa kaksi 12 vuotiasta. Ei voi olettaakaan, etteivät koskaan sairastaisi... toivoa toki voi.

Vipu aloitti eilen Agtive Dogilla valmennusryhmässä. Kuulostaapa hienolta, eikö vaan :). Itelläkin oli tarkoitus lähteä treenejä katsomaan, mutta jäin Konstan kunnon takia kotiin. Hyvin oli kuulemma treenit menny. Oli ollut onnistunutta takaaleikkausta ja esteen kiertoa. Itsenäisesti oli menty aata ja keinua.

-Pia-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti paranemisia pappalle!

-Minna

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä Konstalle ja toivotaan että paappa siitä vielä piristyy!

Tsemppiä myös Vipun agilityuralle :)