On tämä niin vaikeaa, vaikka pikkuhiljaa alkaa helpottamaankin. Kotona oleminen on kaikkein vaikeinta ja ne tutut lenkkipolut, joilla Konsta oli mukana. Jokainen asia kotona muistuttaa Konstasta ja sen poissaolosta. Panta naulakossa, tyhjä kupinpaikka, kuvat seinällä ja pöydällä. Muistot tuntuvat vielä niin kovin kipeiltä asioilta. Onneksi meillä on kuitenkin paljon ihania muistoja Konstasta, joita voin myöhemmin lämmöllä muistella.
Onneksi on nuo toiset kaverit pitämässä meidät kiinni rutiineissa. Vipu varsinkin on sellainen ilopilleri, ettei sitä voi hymyilemättä katsoa. Ja jos ei yhtään hymyilytä, niin se tulee viereen istumaan ja tökkää märän kuononsa korvaan. Ei siinä voi kiljumatta istua. Kyllä nämä kaverit pakostakin helpottaa oloa.
Jotain olemme yrittäneet tehdäkkin. Olen ollut iltaisin töissä, joka on antanut hengähdystauon tälle kaikelle. Vaatekaapit ovat saaneet kotona kevätsiivouksen. Paljon on pyykkikone nielaissut sukkia, kun melkein puoli pussillista "varalta säilytettyjä" parittomia sukkia meni roskiin. Kirppiksellekkin olisi vaatetta, jos vaan joku niitä möisi. Eilen tokoilin kavereiden kanssa. Aijai, kun Vipu kerää mukavasti kierroksia kun pääsee vasta viimeisenä tekemään. Kyllä on pikkasen topakkaa poikaa! Nyt alkaa ilmeissä ja tekemisissä olla sitä "minä haluan" -paloa. Kateus on kantava voima.
Pasi kävi eilen ActiveDogin epävirallisissa agikisoissa Kampin ja Vipun kanssa. Vipukin siis sai mennä elämänsä ensimmäisen möllikisan. Mölleissä ei ollut kontakteja eikä keppejä. Ja Wautsi, Wau voittohan sieltä oli napsahtanut... kylläkin yhdellä hylyllä, mutta mölleissähän niitä ei lasketa. Olipa muuten harvinaisen hienot palkinnot. Kotiin tuomisina 15 kg säkki Hund och Jakt lammas-riisi ruokaa!
Tämä viikonloppu on sitten Kampin kisaviikonloppu. Neljä kisaa aivan kotikulmilla. Mietin ensin, että pystynkö paikanpäälle edes lähtemään. Kuitenkin paremmalta tuntuu mukaan lähteminen kuin kotia jääminen.
-Pia-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti