Sairasta porukkaa

Joku virusaalto on taas vaihteeksi iskeytynyt meihin. Pasi makaa jo kolmatta päivää kuumeessa. Mulle on tietty jäänyt koirien lenkitykset tykkänään. Melkoista organisointia neljän koiran kanssa, mutta hyvin on toistaiseksi menny. Tänään aattelin, että pakkaan taas koirat autoon ja ajelen metsään lenkille. Siellä olisivat saaneet purkaa energiaansa mielin määrin. Yöllä vaan oli satanut lunta tosipaljon, joten säälin sen verran töppöjalka Mikiä, että päätinkin käydä pyörätielenkin kahessa eri osassa. Niin, itellä vaivana on jonkinmoinen penikkatauti säärissä. Kävely on lähinnä puujalka kävelyn tyylistä. Kaikkein häjyimmältä tuntuu kun koirat vetävät ja joutuu kulkemaan lujempaa kuin jalat antaisivat myöten. Sinnillä kuitenkin mennään. Viime yönä töissä alkoi kurkkua kaihertaa inhottavasti... tänään olen yrittänyt lääkitä itteeni, jotten sairastus samaan tautiin mikä Pasilla on.

Sitten on vielä yks sairas koiralaumassa... Alkuviikosta Vipun pissassa oli taas verta ja pissaaminen oli sellaista tiristelyä. Pari päivää seurattiin tilannetta ja torstaille saatiin aika ell:iin. Tuota vaivaahan on siis ollut aijemminkin ja sitä on hoidettu antibiooteilla, vaiva on kadonnut hetkeksi, mutta palannut taas kiusaamaan Vipua. Pissanäytteen kanssa mentiin siis torstaina lekurille. Kaikki meni lekurissa siihen asti tosi hyvin, Vipu oli oikein hyväkäytöksinen otus, kunnes alettiin utraamaan virtsarakkoa. Kauheeta oli maata selällään patjojen välissä pöydällä, kun tungettiin jos vaikka minkä moista mönjää mahaan. Sisukas sissi yritti kokoajan pungertaa itseään ylös, kuitenkaan siinä onnistumatta. Virtsarakko oli liian tyhjä ultraamiseen, joten mitään ei tälläkertaa löytynyt. Saatiin uusinta ultraan seuraavalle päivälle aika.

Seuraavana päivänä sitten uusintayritykselle. Tällä kertaa varmistin rakon täyteyden kantamalla Vipun autosta ell aseman ovelle. Traumoja ei ollut edelliskerrasta jäänyt, sillä sisään mentiin tosi reippaasti. Vasta kun sama vastaanottohuoneen ovi avautui mikä edellisellä kerrallakin, niin huomasin Vipussa pientä epäröintiä. Nyt kuitenkin utraus sujui paljon paremmin ja ultrassa näkyi pientä hiekkaa, niin kuin ell sanoi. No virtsakokeesta selvisi, että se hiekka oli virtsakiteitä. Siihen lääkkeeksi saatiin kideruokaa säkki ja antibiootit. Kontrolli ultra on sitten 2-3 viikon päästä, jossa selviää ovatko kiteet kadonneet. Helpottaa nyt, kun tiedetään mistä oireet johtuu. Toivottavasti selvitään näillä hoidoilla, eikä uusintoja tulisi.

Oli muuten aika hupaisaa, kun perjantaina jouduin vielä ottamaan Vipulta virtsanäytettä. Sain lekurilta astiaksi kaarimaljan ja painelin Vipun kanssa pihalle. Malja oli helppo saada täyteen, kun virtsarakko oli täysi, mutta ongelmaksi muodostui suorastaan myrskyinen ilma. Maljassa ei tietenkään ollut kantta ja kun käännyin takaisin päin niin oli hurja vastatuuli. Ajattelin, että jos tästä nyt tuuli riuhtaisee maljan kädestäni, niin olen kirjaimellisesti kusessa. Pakko sitten oli kääntyä itse tuulen eteen ja peruuttaa takaperin ovelle. Mummo kadulla katsoi mua pitkään ja taisipa sanoakin jotain, mutta en onneksi kuullut mitä. Huokaisin helpotuksesta, kun säilyin perille asti kuivana.

Perjantaina käytiin Vipun kans tokoilemassa ja nyt kyllä voin sanoo, että lähdin hallilta hymyillen kotiin. Ryhmässä ei ollut kuin viisi koirakkoa, joten hallissa pysty hyvin ottamaan omaa tilaa. Alku näytti pahalta, kun heti hallin ovella oli vastassa Vipun unelmatypy. Mutta onneksi se unohtui, kun alettiin tekeen töitä. Suurimman osan ajasta Vipu tapitti mua ja pääsin siitä palkkaamaan reilusti. Välillä sain itsekkin hengähtää, kun koko aikaa ei tarvinnu olla ihan skarppina. Meidän kompastuskivi on edelleen se maahanmeno. Ilman mattoa se on kuin hidastetusta filmistä ja siihen tarvitaan ehdottomasti käsimerkki avuksi. Maton kanssa se on paljon nopeampi. Paikalla olo oli kuitenkin tosi hyvä sitten, kun menee maahan.

Tässä kait tärkeimmät näiltä muutamalta päivältä. Menen juomaan taas jotain rohtojuomaa ja yritän karkoittaa virukset kauas pois.

-Pia-