tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Pohdintaa tokoilemisen vaikeudesta

Vipu sai tänään rautaisen annoksen tokoa ja minä pään täyteen mietittäviä asioita. Kyllä vetää tokoilu mut aika avuttomaksi tyypiksi. En tiedä miksi mulla ei ole mielikuvitusta, kun on kyse tokosta. En osaa mennä eteenpäin asioissa, vaan jankkaan ja jankkaan liikkeitä samalla lailla kuukaudesta toiseen. En myöskään osaa käyttää mielikuvitusta uusien liikkeiden opetuksessa. Tuntuu että olen aivan avuton näissä asioissa. Voi vaan ihmetellä miten olen saanut joskus Konstan koulittua noinkin hyvälle mallille?!? Miltä näyttää avuton ohjastaja koiran silmissä... niin, kyllä, avuttomalta.

Tykkään, että koirassa on paloa ja omaa halua tehdä liikkeitä ja haluan, että se innokkuus näkyy ulospäin. Mielummin vaikka vähän yli-innokas kuin konemainen suorittaja. Vaikeus onkin siinä, että miten tehdä itsestä niin kiinnostava ja mielenkiintoinen, että Vipu oikeesti haluaa tuijottaa mua ja on valmis tekemään kanssani töitä. Länderillehän toi ei välttämättä ole mikään itsestään selvyys, mutta kaikkeni teen, että siinä onnistuisin. Täytyy nyt vaan ajatella ja pistää asioita ylös, mitä treenaa ja miten.

Yks asia kans mihin pitää kiinnittää huomiota on palkkaus. Mistä palkkaan ja miten. Jos treenaan maahanmenoa, täytyy myös palkata maahan MENOSTA. Pahasta tavastani, lelun "tyrkkäämisestä" koiran suuhun, on päästävä eroon. Palkasta on tehtävä kiinnostava monipuolisuudella... palkka voi tulla eri aikoihin eri asioista. Vipu saa "saalistaa" palkkaa, eikä sitä anneta sille tarjottimella.

Onneksi on kaveri, joka syynää mun kaikki virheet esille ja opastaa meitä eteenpäin. Kiitos Sari "kädettömän" opastuksesta! Sain tänään oikean virtapiikin tähän tokoiluun, toivottavasti kans kestää. Vipu oli oikein innokkaana mukana ja sainpa huomata että joitain asioita se osasi paremmin kuin olin tajunnutkaan. Kyllä siitä vielä toko koira leivotaan... kunhan vaan tää emäntä kehittää ensin itselleen jostain mielikuvituksen.

-Pia-

2 kommenttia:

Kipa kirjoitti...

Isäänsä kuulostaa Vipu tulleen, aina innokkaana mukana. Oota vaan kun tuosta vähän kehittyy, niin huomaat miten se kattoo sua sellasella "voi jösses, etkö sä nyt tajuu" -ilmeellä. Cello tekee sitä aina välillä, se kun tuntuu toisinaan osaavan kaiken paremmin kun ohjaajansa ja tietävän mitä tehdään, vaikken mä tiedäkään miten se opetetaan...

Anonyymi kirjoitti...

Nou hätä mai diör frend, kyl maar teistä vielä superhyvät tuloo :)
Ja pusit Vipsille, josta löytyi pikku virityksellä näköjään varsinainen rotantappaja.. :-D