tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Tiistaiturinoita

Paluu arkiseen aherrukseen on koittanut. Aina se on vaan yhtä vaikeeta palata töiden pariin. Sää ei tosin ole ollut kummoinen, joten ei niin kauheesti harmita istua toimistossa. Pasi naattii vielä viikon lomasta, mutta on sekin jo saanut tuntea paluuta arkeen, kun heräilee samoihin aikoihin kuin minäkin.

Eilen innostuttiin lähtemään hallille treenaileen. Ei oltu suunniteltu mitään sen kummempaa harjoitusta. Esteet olivat sopivasti sumpussa, joten siitä vaan harjoitusta suunnittelemaan. Kyllä oon hieman kade siitä, miten hienosti Pasi saa Kampin jarruttamaan ja kääntymään. Toivotaan, että yhteinen sävel löytyy kisarintamaltakin.

Vipusen treenikuvioihin kuului puomin kontakti, puolikas pujottelu ja kotiläksyksi saatu eteenmeno. Vielä ei taida olla kauheesti hajua mistään edellä mainituista, mutta into on kova oppia uutta.

Eilinen spostin vaihto pitkäaikaisen, koirien kautta tutuksi tulleen ystäväni kanssa sai minut miettimään Vipun koulutuksia. Paljon olen puhunut siitä, että minun heiniä on Vipun koulutuksessa tottispuoli. Tavoitteita ei vaan ole ollut minkäänlaisia. Hetken miettimisen jälkeen päätin, että tavoitteellisuutta tokopuoleenkin on tultava ja tavoitteet tähtäävät jossain vaiheessa kilpailuasteelle.

Kampin kouliminen tottispuolelle on jäänyt sivulle tuloon, viiden askeleen seuraamiseen ja muutamaan muuhun perusjuttuun. Vaikka Kampi osalta tokotus varmaan jääkin tuolle asteelle, niin yhden tottisliikkeen aion sille opettaa. Olkoot liike vielä yllätys, mutta sanotaanko että tasan kuukauden päästä (viimeistään) eli 31.8 blogissa tempun näytän (ainakin kuvana). Tuleepahan sitten mullekkin, laiskimukselle, vipinää kinttuihin.

Konsta, vanhaherra, tottistelee vain omaksi iloksi. Eilen temppuiltiin hallin pihalla. Konstalle on opetettu markka pyörähtämällä maassa selän kautta ympäri. Nyt, kun ollaan siirrytty euroaikaan, ajattelin kokeilla kuutta markkaa. Euro koki inflaation, sillä markkoja tuli 5,5. Yksi markoista oli vain puolikas Konstan pyörähtäessä selälleen ja jääden hetkeksi jalat taivasta kohti köllimään .

-Pia-

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan! Nyt aletaan sitten tokoilemaan uusin miettein ja asentein :-)
Ja aloitetaan äkkiä, ettei multakin kerkiä innostus karata syystuulien matkaan.. ;-)