sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Komppaniassa herätys!

Aamulla kammettiin ylös aivan LIIAN aikaisin. Pasilla oli Sentan kans kisat klo 9, joten vietimme Virpiniemessä aamupäivän. Eka kisa oli hyppyrata. Kisa meni kaikkinensa hienosti, mutta puolenvälin jälkeen alkoi rimat ja muurinpalikat ropista. Tulos oli 15. Toinen rata oli haastavan näköinen radan reunaltakin katsottuna. Kontaktit olivat tällä kertaa nopeat ja horjahtaminen puomilta toi kontaktivirheen. Alkupätkä tästäkin radasta oli moitteettoman näköistä mm. hieno pujotteluun syöttö. Pujottelun loppupään vedätys ja liian aikainen valssi kostautuivat ja Senta hyppäsi väärän hypyn. Tämän jälkeen Pasin ohjaus muuttui löysäksi ja koirakin alkoi tiputtaan rimoja.

Onneksi hallissa oli lämmintä, sillä -10 asteen pakkanen ja erittäin kylmä viima yhdistettynä saivat kädet ja jalat tutisemaan. Kisojen jälkeen lähdimme lenkille läheiselle Isoniemen montuille. Muutaman kuvan kerkesin ottaa, ennen kuin kädet menivät kylmästä kohmeiksi. Mikin kuvasta korvien kärjet on pois, koska sormeni olivat jo niin tunnottomat, että kamera heilahti aina kun painoin nappia. Konstan kuvaaminen täytyikin jättää toiseen kertaan.

-Pia-



Ei kommentteja: