sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Kemistä kajahtaa...

... nimittäin uutisia Pakkasrallista. Käytiin hytisemässä kylmän kourissa, onneksi ei ollut niin kylmää kuin viime vuonna. Väittivät ettei ollut kuin - 15 pakkasta ja tuulta ei juuri ollut.

Päivä alkoi Sentan osalta hieman lämmitellessä päivän rientoihin, tuloksena 15 radalta ja sijoitus 8.
Pituus tuotti Sentalle ongelmia ja se mentiin vielä kahteen kertaan. Kuitenkin kokonaisuutena ajatellen rata oli varsin hyvä ja jatkossa meno paranikin. Toinen rata oli meille sopivampi, paitsi että nyt oli ongelmana kontaktien alastulot. Siinä vierähti aikaa sen verran, että aikavirhettä tuli 0,72 sekuntia mutta muuten puhdas rata! Yhteisen agilitytaipaleemme ensimmäinen 0- tulos oli siis nähnyt päivänvalon! Sijoitus oli 3. Viimeinen päivän radoista oli hyppyrata ja siinä taisi minulla loppua sekä kunto että sen myötä ajatus, koska tein itse pari tyhmää virhettä ja seurauksena oli 20 ratavirhettä ja sijoitus 8.

Hugo kisasi kaksi kisaa ja ensimmäinen sujui mainiosti lukuun ottamatta omaa sijoittumistani parissa kohdassa. Ensin Hugo koski minua ja toisessa paikassa kaarros meni pitkäksi. Tuloksena kuitenkin 0- rata ja sijoitus 4. Toisella radalla Hugo putosi puomilta, onneksi loukkaamatta itseään ja jälleen kerran menin muuttamaan ratasuunnitelmaa kesken radan, seurauksena hylkäys neljänneksi viimeisellä esteellä.

Kampi meni kolme kisaa, ekasta 15 radalta ja kahdesta hylkäys. Pia aikoi kommentoida niiltä osin lisää myöhemmin.

Kotimatkalla alkoi silmiä väsyttämään. Lisäväsymystä aiheutti Pian vanhempien luona nauttimamme hyvä ateria. Konsta lähti mukaamme kotiin ja saunan jälkeen olo oli jo erittäin väsynyt ja nukkumaan menoa ei tarvinnut miettiä kovin kauaa.

Pasi

Ei kommentteja: