maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Kemin kisailut

Sunnuntaina molemmilla koiruuksilla oli 2 rataa Kemissä. Suunniteltiin tomerasti lähtevämme koko perheen voimin Junkohalliin. Aamulla kuitenkin alettiin miettimään asiaa tarkemmin ja tultiin siihen tulokseen, että poijjat lähtee keskenään ja me tytöt jäämme pitämään kotia pystyssä. Hyvä niin, sillä päivän mittaan Keve teki sellaiset kakkosasiat, että oltas saatu tovi miettiä missä pylly pestäis. Hallissa oli myös ollut tosi kylmä, joten kerrankin voi sanoa, että tehtiin oikea ratkaisu jäädessämme kotiin.

Tosin hirveesti mua polttelis päästä jo kisoja kattoon, moikkaan kavereita ja nauttiin siitä hienosta fiiliksestä minkä voi astia radan reunalta. Ei oo yhtään sama kattoo ratoja videolta kotona... tylsää. No, onneksi voi ajatella, että jo vuoden päästä on helpompaa kulkea KeVenkin kanssa.

Kisat oli menny sitte vähän niin kuin "penkin alle". Tuuri on kadonnut vai mikä lie, mutta neljän hyllyn kanssa pojat tulivat kotia. Kampin eka rata oli ollut aika kaaosmainen, pari putkeen kieltoa ja pujottelun aloitusvirhe toivat hylyn. Vipun rata oli 5 esteen mittainen, kun A:lta Vipu otti juoksukontaktin, jolloin Pasi palautti Vipun takaisin. Hyppäri meni molemmilla paremmin. Kampi kääntyi yhdellä hypyllä väärään suuntaan ja hyppäsi saman hypyn takaisin. Vipu taas tulkitsi Pasin tiukan viennin takaa kierroksi ja hyppäsi hypyn väärään suuntaan.

Vipun kontaktit on nyt tarkoitus saada takaisin siihen kuosiin, mitä ne olivat viime keväänä ja alkukesästä. Se varmasti vaatii nyt useamman kisan pelkästään kontakteihin keskittymistä - treenitoistojen ohella - mutta toivotaan, että se palkitsee. Tämä on sitä ikuista tasapainoilemista näiden kanssa.

Mitä muuta... kauheesti muuttosuunnitelmia ja jotain toteutunuttakin. Mutta toi hippi se ei vaan meiltä muuta :).

-Pia-

1 kommentti:

jaana kirjoitti...

Heips! On se kumma juttu toi agi; koko ajan pitäis muistaa reenata kaikkia asioita, tai ainakin muistutella niistä... Meillä on Fliin kanssa ihan sama tilanne kontaktien suhteen: vähän kun lipsuin niin johan kosahti. Nyt pitää taas keskittyä niihin oikein tosissaan. Mutta kyllä se siitä, Liipu lähettää tsemppiä velipojalle!