
Kisat menivät Pasilla ja Kampilla aikas hyvin. Neljä kisaa ja kaikissa Pasin asenne kohillaan. Viimeisellä radalla meni ehkä jopa hieman yli, mutta takaspäin on helppo tulla. Jokaiselta radalta tuli tulos… pieniä virheitä siellä täällä esti kuitenkin nollien saamisen. Eka radalla Pasi pyllähti suoran putken kohdalla, mutta sai kuin saikin Kampin ohjattua putkesta umpikulmassa lähtevään pujotteluun. Muuten rata oli hienon näköistä loppumetreille saakka, kunnes ajatuskatko ja ylimääräisen valssin tekeminen vei Kampin ohi hypyn ja siitä kielto. Toinen rata oli hyvin sujuvaa menoa, mutta rimoja tippui 10 verran.
Sunnuntain hyppyrata oli ohjauksellisesti parasta Pasia, mitä olen nähnyt. Tiukat käännökset ja nopea pujotteluun syöttö… olipas hienoa katseltavaa. Ainoana huonona puolena kolme riman tiputusta. Viimeinen rata oli myös hyvä, mutta meni jo liikayrittämisen puolelle. Ja taas ropisi rimoja alas… nyt 10 verran.
Täytyy käyttää Kampi vielä tällä viikolla osteopaatilla ja sitten katsellaan käydäänkö vielä jollakin hierojalla tms. Mielestäni suurin osa rimoista tippui Pasin ohjauksesta, Kampi katsoo hypyn päällä Pasia ja laskee samalla takajalat alas. Kohta alkaa joulutauko ja sitten lepäillään ja elvytään koko porukka.
-Pia-
1 kommentti:
Mä näin tulostaulusta, että tulitte kolmanneksi toisella radalla lauantaina. Onneksi olkoon :) Ois ollu kiva nähdä teijän menoa, mutta mulla oli molemmille päiville suunnitelmia heti kisojen jälkeen niin oli pakko lähteä mahdollisimman ajoissa.
Mut lauantaina nähdään!! :D
Lähetä kommentti