torstaina, elokuuta 23, 2007

Meillä on liitäjä!

Käytiin keskiviikkona siis Vipun kans agireeneissä. Kyllä siitä on tullut liitäjä, ajattelin kun ekana otettiin puomia muistinvirkistykseksi. Juma kun hämmästyttiin molemmat, Mikko ja minä. Meidän kakara oli sisäistänyt viikon aikana puomin kulkemisen tosi hienosti ja pisti laukalla läpi koko puomin. Mikko joutui jarruttamaan tosissaan alastulokontaktille, siis sen takia kun vauhtia oli niin kovasti. Parin kerran jälkeen Vipu hoksasi homman juonen ja pysyi mukavasti oikealla paikalla, kunnes sai luvan tulla makupalalle.

Uutena esteenä otettiin muuri. Eipä ollut moksiskaan siitäkään vaan hyppäsi nätisti yli koskematta palikoihin. Kävimme myös pari kertaa ottamassa pujottelua, edelleen neljällä kepillä. Nyt kepit oli nostettu lähes pystyyn ja vein Vipua remmissä. Pussia harjoiteltiin niin, että kangas oli jo kokonaan maassa ja palkka oli pinnan päällä pussin jälkeen odottamassa. No problems sielläkään!

Lopuksi otettiin neljän esteen "rata". Hyppy- hyppy- putki(90 astetta oikealle)- hyppy- pätkällä oli tarkoitus saada koira menemään putkeen mahdollisimman läheltä kakkoshyppyä lähetettynä ja samoin lähettää viimeiselle hypylle, jonka takana odotti palkka. Tässä mulla oli hieman ongelmia ohjata Vipua menemään putkeen. Tilanne korjaantui kun Mikko huomasi, että otin hieman liian aikaisin askeleen oikealle, siis lähdin jo hakemaan paikkaa putken jälkeiseen tilanteeseen. Jännä oli huomata, että ohjasin tuossa harjoituksessa Vipua kuin kokeneempaakin koiraa. Täytyy vaan yrittää muistaa tuokin juttu, niiden kymmenien muitten lisäksi.

Tässä eilisen liidot, nyt lähdetään vetämään harkkaryhmälle tiukat reenit ;- )

Pasi

Ei kommentteja: