sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Viikonlopun kuulumisia

Flunssa alkaa olla jo selätetty. Kuumeilu kesti kolme päivää, mutta nuhaa on vieläkin.

Lauantai iltana keksittiin lähtä klo 20 jälkeen treenaamaan. Kunto ei vielä sallinut kovin rajuja treenejä, joten otin Kampilla kontakteja ja pujotteluun syöttöjä. Avokulmat menee ihan kivasti, jos en mene sörkkimään sekaan. Pujottelun alkupään puolenvaihdot ovat ongelma. Ei kestä jyrkästä kulmasta lähettää Kampia pujottelemaan ja sen jälkeen vaihtaa puolta. Hugolle otettiin myös pujotteluun syöttöjä ja houkuttimena oli "lemppari" putki. Hugon ongelmana on se, ettei osaa aloittaa pujottelua avokulmista. Pasin täytyy näyttää oikea aloitusväli tai muuten Hugo painaltaa vaikka puoleen väliin pujottelua. Yritettiin harjoitella avokulmiin lähetyksiä laittamalla lelu eka väliin (toimii hyvin Kampilla). Yritykseksi jäi, sillä eihän Hugo sitä lelua nähnyt, vaikka minä kuinka näytin. Tapansa mukaan höselsi menemään puoleenväliin pujottelua. Treenataan tuota inhimillisemmällä ajalla, jottei naapureiden tarvii valittaa koirien huutamisesta. Tai sitten keksitään jotain muuta...

Tänään käytiin mielenkiinnosta katsomassa taloa Ylikiimingin Joloskylässä. Eli, Oulustahan on Joloskylään n. 43 km. Muutamia plussia: A la Carte -keittiö, Tulikiven takka ja leivinuuni, 3 ha tontti, hienot maastot, ei olis tarvinnu rempata. Sitten ne miinukset: Vain yksi makkari, pitkä matka Ouluun, vähän säilytystilaa, lähimpään kauppaan 14 km, sijaintiinsa nähden aika kallis. Talo oli vanha, mutta hyvin sisältä rempattu. Vielä ei tietoakaan mitä tehhään ... täytyy laittaa mietintämyssy päähän.

Mutta, nyt laitan unilakin päähän. Hyvää yötä!

-Pia-

Ei kommentteja: