torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Todistetusti hyväkäytöksinen :)

Eilen toteutui se pitkään "sitten joskus" -listalla ollut koe eli osallistuin Vipun kans BH -kokeeseen (käyttäytymiskoe).

Kaameeta, miten sitä voikaan jännittää ennen koetta. Jännitystä lisäsi vielä se, että treenimäärä oli ollut minimaalista. Joku 4 kertaa olimme käyneet treenaamassa tottisosuutta kentällä ja kaupunkiosuutta ehkä 2 kertaa. Tottis mua enemmän jännitti, sillä tiesin, että kenttä on mustanaan mäkäräisiä ja paikallaolo kestää kauan. Tokopohjasta onneksi on paljon apua BH:ssa, mutta seuraamisen kaaviot pitää muistaa itse ja se tuotti myös mulle päänvaivaa. Jännitystä lievitti onneksi sopivasti lämmin keli.

Kisapaikalla selvisi nopeasti, että meidän parina on tuttu koirakko, luojan kiitos! Kovasti pelotti etukäteen se, että jos sattuu pariksi joku häiriöherkkä tapaus, joka vaikka mielellään ottaa matsia pienten länderipoikien kanssa. Onneksi pelkoni oli turha! Olin neljäntenä suorittajana ja menimme ensin paikallaoloon. Mäkäräisiä tosiaan oli pilvin pimein kentällä ja itelläkin oli tukalat olot, kun en viittinyt kauheesti huitoa käsillä eikä mulla ollut hyttysmyrkkyä. Vähän ennen ajan loppumista alkoi takaani kuulua pientä piipaamista. Tukalat olot oli Vipullakin, sillä koskaan aiemmin en ole sen kuullut piipaavan. Mutta hyvin jätkä pysyi koko pitkän ajan paikoillaan. (Pitkä aika tarkoittaa sitä, että paikallaolo kestää sen aikaa, kun toinen pareista suorittaa seuraamisosuudet. Parin nopeudesta siis riippuen n. 5-7 min)

Tästä se lähtee. Parina Pauliina ja Rumba

Jättö paikallaoloon

Seuraamisosiossa remmiseuraaminen on karmeeta :(. Jätkä oli kuin päivälenkillä ja nuuskutteli maata. Heti kun remmi irrotettiin, niin Vipu tajus mitä oli tekemässä ja teki hyvää seuraamista :). Istumisessa annoin tarkoituksella käsiavun, mutta maahan meni tosi hienosti ja ihanan vauhdikas luoksari suoraan sivulle. Loppupalautteessa oli hauskaa, kun tuomari ensin kehui ja sitten antoi korjaavaa palautetta tyyliin " sitten seuraavaa koetta varten kannatta istumisesta jättää käsiapu pois." Seuraavaa koetta tuskin tulee ainakaan Vipulle, ellei ländereille pikapuoliin tule PK -oikeuksia :D.


Henkilöryhmän kiertämistä


Ja kun tottisosuus oli läpäisty, nii ei kun kaupunkiosuudelle. Se ei kyllä jänskättänyt juuri yhtään, sillä Vipuun pystyn hyvin luottamaan ohitustilanteissa ja varsinkin, kun  tukena ja turvana ei ole Kampia. Kaupunkiosuus menikin yli odotusten. Ei suurempaa vetämistä ja ohitettaviin koiriin/pyöriin/rullaluistelijoihin Vipu suhtautui välinpitämättömästi, samoin kuin yksin kiinni ollessaan ohittavaan koiraan.

Kaupunkiosuudella ohituksia

Rullaluistelijan ohitusta

Minne se mamma katos?


Vipun nimen eteen saa siis täst edes lisätä BH -tunnuksen :D! Suosittelen kyllä kaikille osallistumaan kokeeseen, ei ollut niin paha kuin alunperin ajattelin.

-Pia-

5 kommenttia:

tarja kirjoitti...

Taitava Vipu, Onnittelut!

Suski kirjoitti...

Onnittelut uudesta tittelistä! =)

Anonyymi kirjoitti...

Vaude! Onnea uudesta tittelistä!

T: Minna, Råtta ja lauma

Päivi ja tytöt kirjoitti...

Onnea! Tuo titteli ei ole ilmaiseksi tienattu, meillä se on vain kaukaisissa haaveissa ;)

Antti ja FF partasuut kirjoitti...

Onnittelut BH tittelistä!