perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Huomisesta lähtee

Tuleva viikonloppu ja hieman alkuviikkoakin on varattu lomailulle. Lauantaina on taas sydämen tykytysten ja paniikkikohtauksen paikka, kun astelemme Vipun kans tokoareenalle. Mä niin toivoisin, että tämä olisi meidän viimeinen avoimen luokan koe ja saataisiin jättää nämä jankkaukset taakse ja siirtyä uusiin haasteisiin. Vaan enpä tosiaankaan nuolase ennen kuin tipahtaa. TK2 on ollut kuitenkin meidän ihan alkuperäinen tokotavoite ja sitä ylemmäs en ole uskaltanut haaveillakkaan. Ei se enää kaukana ole ja se revitään jostain vaikka hampaat irvessä, jos ei nyt sitä saada. Onneksi on sentään kotikenttäetu ja tuttu halli ja tiedän, että Vipu nauttii hallissa tokoilusta. Mutta kaikkea voi sattua, eikä mikään ole niin varmaa kuin epävarma, joten eipä siitä sen enempää :).

Heti tokokokeen jälkeen lähetään ajelemaan Seinäjoelle. Ja sunnuntaina misseillään siellä. Jep, eihän me yhtään sitten treenattu kehäkäytöstä ja toivon sydämestäni, ettei mun tartte kehään astella. Mä oon nimittäin ihan tumpelo siinä hommassa ja kun vielä lisätään hieman vallattomat koirat, niin katastrofi on valmis :)!

Loppuloma sitten "oikeasti" lomaillaan. Ei siis mitään kummempaa aikataulua tms. Raporttia reissusta sitten "joskus" :)! Hauskaa viikonloppua kaikille!

-Pia-

Ei kommentteja: