perjantaina, toukokuuta 14, 2010

FI AVA

No niin, yksi tavoite tuli eilen täyteen: Vipusta tuli agilityvalio Kemissä. Tuli heti radan jälkeen mieleen, että olipa kuski kerrankin riittävän rauhallinen, mutta mukana koko radan ajan. Videotarkistus illalla näytti kuitenkin, ettei se täydellinen suoritus ollut(onkohan sellaisia edes olemassa). Keppien aloitus, vaikka onnistuikin, oli ehkä huonosti suunniteltu. Suora ja selkeä linja puuttui ja Vipu teki ylimääräisen kaarroksen. Ja heti perään keppien jälkeen, välistä vedon kohdalla Vipu pääsi hyppäämään ensimmäisen hypyn liian pitkäksi. Kontakteista A oli hyvä, puomi ja keinu nytkin nopeat mutta ei suurempaa aietta pysähtyä. Noissa siis vielä tekemistä!

Toinen rata oli suorituksena aika lailla kopio ensimmäisestä, paitsi puomin jälkeinen takakierto. Aloitus oli kolme hyppyä 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden ja siitä puomille. Vaikka kuinka yritin, en saanut mieleistä linjaa puomille valssaamalla, joten päädyin sivuvientiin ja takaleikkaukseen ennen puomia. Tiedossa oli, että puomin alastulo- osuudelle saattaisi tulla kiire ja niinhän siinä kävi että jouduin liian lähelle takakiertohyppyä. Tuloksena säälittävän hätäinen ohjausliike kädellä ja Vipu lähti mieluummin minun mukaani, seurauksena kielto. Loppuosa radasta ok, rytmitys ohjauksessa pysyi parempana. Siinä meni siis tuplanolla. No, viikon päästä uusi yritys.

Tässä tuore kuva uudesta valiosta!

6 kommenttia:

Intopallerot kirjoitti...

Onnea uudelle AVAlle!!

Sanna kirjoitti...

No vautsi vau! Onnea uudelle AVAlle taustajoukkoineen! UPEA juttu!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea taitaville hienosta AVAn arvosta!!!toivottelee Tyrtsiläiset:)

Henna & tytöt kirjoitti...

Aivan mahtavaa!! Erittäin paljon onnea! :)

Pasi kirjoitti...

Pasi ja Vipu kiittävät onnitteluista! Tästä jatketaan eteenpäin, tavoitteita riittää vielä!

Sari kirjoitti...

Onnea uudelle AVA:lle!!!!

SariCheri