maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Piiri- ja seuramestaruusskapoissa

Viikonloppu oli agilityä täynnä. Koko perhe suunnattiin siis kentän laidalle kannustamaan omiamme ja katselemaan hienoja suorituksia. KeVe oli kiltti ja nautti molempina päivinä n. 5 tunnin päikkärit vaunuissa. Mikäs sitä on nukkua ihanassa syyssäässä ja kotoisassa koiran haukunnassa.

Lauantaina oli piirimestaruuskisat, joihin molemmat koiruudet oli ilmoitettu. Eka radalta Vipulle harmittavasti yksi rima alas. Kontaktit eivät olleet kovinkaan mallikelpoiset: puomilla jarrutetaan aivan liian aikaisin ja A:lla ei malta pysähtyä. Maaliin kuitenkin kaikkein nopeimmalla ajalla.

Vipun hyppyrata taas oli aika sähellystä. Alkuun pari rimaa alas ja lopussa vielä kielto pituudelta, kun Vipu hyppäsi pituuden välistä. Nyt noita rimoja on alkanut tuleen alas... on varmaan syytä tilata aikaa osteopaatille. Piirimestaruusyhteistuloksissa Vipu oli 5.

Kampi kunnostautui tekemällä kaksi kelpo rataa. Pitkiä kaarroksia oli joukossa, mutta kaikki esteet suoritettiin numerojärjestyksessä. Molemmilta radoilta tuli 5 virheet rimanpudotuksista ja yhteistuloksissa Kampi oli 4.

Molemmilla oli vielä edessä joukkueradat, mutta siinä vaiheessa me KeVen kanssa lähdettiin kotiin. Tarjalle ISO kiitos kyydistä! Vipun joukkue oli voittanut medien piirimestaruuden ja Kampin joukkue oli makseissa pronssilla.

Sunnuntaina oli seuramestaruuskisa ja taviskisa ja vain Vipu osallistui näihin. Seuramestaruuskisassa Vipu teki aivan loistavan radan. Radassa oli haasteellinen neliö, josta moni koira bongasi sivummalla olevan putken. Vipu teki tässä kohtaa upean tiukat käännökset eikä vilkaissutkaan putkeen. Hirvittäväksi harmiksi loppusuoralla Pasi myöhästyi persjätöstä ja Vipu tuli pussin ohi. Siitä siis saldoksi 5. Ja seuramestaruussija 2.

Toisella radalla taas heti alun ohjaus meni pieleen ja Vipu hyppäsi hypyn väärinpäin. Pasi otti sitten lopun kontaktitreeninä ja kun Vipu tuli A:n läpi, niin Pasi palautti sen takaisin. Noi kontaktit on kyllä ikuista tasapainoilua... välillä menee hyvin ja välillä taas hidastellaan tai vaihtoehtosesti tullaan läpi. Siinäpä sitä onkin taas treenaamista!!!

Sitten toisiin uutisiin: Vipun ja Ennin lapsoset kasvaa ja pulskistuu. Kuvia ja kuulumisia voi käydä katsomassa Ennin pentulaatikosta.

-Pia-

Ei kommentteja: