torstaina, toukokuuta 07, 2009

Reissussa rähjääntyneet?

Vihdoin ja viimein pääsin näppiksen ääreen kirjoittamaan reissuraporttia...

Perjantai

Matkattiin Seinäjoelle kisaamaan. Molemmille koirille oli luvassa kaksi starttia. Kampin eka startti oli viikonlopun kisasaaliista sen ehdottomasti paras. Radalta nolla ja muutaman ylimääräisen pyörähdyksen ja kaarroksen "ansiosta" sijoitus vasta 10. Toiselta radalla tuli pari kappaletta rimoja alas. Vipun päivä ei ollut Seinäjoella... vai pitäisikö sanoa Pasin päivä ei ollut. Tsemppi ja skarppi puuttuivat ohjauksesta, joten mistäpä se koirakaan olisi tiennyt minne pitää mennä. Vipun tuloksina oli 2 x 10, joista kolme kieltovirhettä ja yksi rima. Seinäjoelta matkattiin Kampin ja Vipun kasvattajan luokse Nummelaan, jossa meitä odotti iltapala ja vilpoinen mökki, jossa uni maittoi erinomaisesti.

Lauantai

Vietettiin ihanan rentouttava päivä Kipalassa. Nautittiin auringosta, koirien temmellyksestä, hyvästä ruoasta ja erityisesti hyvästä seurasta. Kiitos Kipa & co taas meidän majoittamisesta ja muonituksesta!


Sisäkumin venytystä


Sisäkumin venytystä a' la Totoro ja Cello (Vipun veli ja isä)


Totoro tukka silmillä


Huilitauko Totorolla

Sunnuntai

Matkattiin länderimestaruuskisoihin Janakkalaan. Kenttä on kyllä upealla paikalla montun pohjalla, josta nousee rinteet ylös. Ylhäältä löytyy lenkkeilymaastoja ristiin rastiin. Mestaruudet ratkottiin kahden radan yhteistuloksella. Tuomareina toimivat Huittisen pariskunta. Noh, eipä ollut asiaa tänä vuonna tavoitella mestaruuksia, kon molemmille tuli heti eka radoilta hylyt. Vipun radalla hylky tuli heti alkumetrien välistävedossa, kun Pasi kökköili ohjauksessa ja selvästi ohjasi paikan takaakiertona.


Vipu kiitää

Kampin rata näytti hyvältä puoleen väliin saakka, kunnes sattui jotain kummaa. Kampi tuli putkesta, hyppäsi edessä olevan hypyn, vaikka Pasi oli ihan toisella suunnalla ohjaamassa koiraa pujotteluun. Kampi kierteli hetken radalla etsien Pasia, moikkasi tuomarin ja vihdoin löysi etsimänsä. Herää siis epäilykset, että näkö teki tepposet. Ilmeisesti putkesta ulos tullessa valo sokaisi tai jotain. Nyt täytyy seurata seuraavia kisoja/treenejä tarkasti.

Toiselle radalle Pasi sitten kunnostautui kunnon ohjaukseen ja käskytykseen. Vipu nappasi upean nollaradan ja yllätykseksi myöskin voiton! Eipä yhtään hassummin tuolta kakaralta, kun plakkarissa on jo kaksi nollavoittoa, toinen hyppäriltä, toinen agiradalta. Kampin toinen rata ei ollut hassumpi, pari ohjausvirhettä Pasilta ja tulos oli 15.

Länderimestaruuden medeissä vei Anu ja Viima ja maxeissa Maarianna ja Taco! Paljon onnea!!! Onnittelut myös muille sijoittuneille!

Vipu sai kunnian tavata vielä tulevan morsiamensa lenkkeilyn merkeissä. Enni oli tullut haistelemaan mestaruustunnelmia Turengin näyttelyn kautta, jossa Ennistä oli tullut Fin Mva! Onneksi olkoon!


Kyyhkyläiset Vipu ja Enni (Jazzmo Flamenco)


Saisikos namia?!?

Sitten oli aika päättää reissu ja lähteä kotimatkalle. Kotimatkaan tuli vielä yksi muutos, kun saatiin mahdollisuus yöpyä matkalla. Se olikin viisas päätös, sillä kotona oltais oltu vasta puolen yön jälkeen. Kiitos asianosaisille yöpaikasta... aamulla oli huomattavasti mukavampaa ajella pirteinä kotiin!

-Pia-

P.S Kuvia länderimestaruuksista löyty täältä. Kuvia saa käyttää omiin tarkoituksiin (kotisivuille / blogiin) vapaasti kunhan kuvaajan puumerkit näkyvät.

Ei kommentteja: