sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

Haaveita, onnea, iloa ja huolta

Kaikkea otsikon tunteita ollaan tässä viikonlopun aikana mietitty ja koettu.

Monen vuoden takaisen haaveen toteutimme viikonloppuna, kun ostimme digijärkkärin. Olen himoinnut järkkäriä jo pitkään, mutta sen hinta on estänyt haaveen toteuttamisen. Nyt muutaman työllä ansaitun lahjakortin avulla sen toteutin. On se vaan melekosen valtava kapistus, kun on tottunut pieneen pokkarityyliseen kameraan. Lauantaina pääsin vähän kokeilemaan tuota kapistusta. Tänään ei paljon kannattanut mukaan sitä ottaa, sillä lunta satoi kiitettävästi.





Onnea on sitten ollut poikien 25 -vuotis synttäreiden juhliminen. Päätettiin julistaa Vipun, Konstan ja Mikin synttärit yhdellä kertaa, kun ovat niin lähekkäin. Pojat saivat oman lättykakkunsa ja kuokkavieras Kampi myös.

Ilon tunteita saatiin tuntea jo keskiviikkona, kun Vipu sai täysin terveen paperit ell:stä. Ultrauksessa rakko oli ollut täysin puhdas. Parin kuukauden päästä on tarkoitus käydä kontrollissa katsomassa mikä on tilanne. Samalla ell -reissulla Vipu sai myös rokotukset... Pasin kertoman mukaan Vipu oli ollut reipas poika :).

Huolta tuottaa huominen Konstan kastrointi. Tiedän ettei se ole mitenkään iso leikkaus, mutta kuitenkin on vanha koira kyseessä... ja leikkaus on aina leikkaus. Pasi joutuu Konstan viemään yksin ell:lle, sillä ite joudun töihin. Toisaalta hyvä, sillä se on aina niin surkeeta kattoo kun koira nukutetaan, mutta toisaalta kannan suurta huolta siitäkin etten itse ole paikalla. Toivottavasti kaikki huoli on turhaa ja saadaan Konsta vaari kuntoon. Kaikki siis peukut pystyyn huomiselle!

-Pia-

1 kommentti:

Kipa kirjoitti...

Hengessä mukana ja peukkuja pitäen
Kipa & co.