keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Katsaus Kampin silmiin

Kampilla oli tänään rankka päivä, kun ensin ropeloitiin silmiä ja sitten otettiin verikoetta. Illalla vielä "joutui" lähtemään agilitaamaan. Nyt makaa reporankana sängyllä.

Aloitetaanpa siitä eläinlääkärikäynnistä. Olimme vastaanotolla hyvissä ajoin ennen aikaamme, jotta kerettäisiin silmätipat laittamaan. Lopulta istuimme vastaanotolla n. tunnin, ennen kuin oli meidän vuoromme. Kahden vuoden aikana kaihi oli edennyt hieman molemmissa silmissä. Mitään hälyyttävää ei kuitenkaan ollut. Silmänpohjat olivat terveet, mikä tietysti on älyttömän hyvä asia. Ell ehdotti kaihileikkausta, mikä tehdään samalla tavoin kuin ihmiselle. Mieleni kyllä tekisi leikkauttaa Kampi, mutta vastaan tulee nämä neljä kirjainta R - A - H - A. Leikkaus maksaisi vaivaiset 1000€.

Vasta-ainetestejä varten otettiin vielä pari putkiloa verta. Kampi sai kehuja ell:ltä, että onpas hyvin käyttäytyvä länderi ja kyllä se rohkea poika olikin. Kampi sai hienon passin ja vasta -aine tulosten jälkeen voimmekin alkaa suunnittelemaan vaikka Ruotsin valloitusta.

Illalla oli agireenit ja Kampi meni jotenkin erikoisen hyvin. Liekkö sitten silmätipat vielä vaikuttaneet vai mikä, mutta meni lähestulkoon aina sinne minne pitikin.

Nyt olen sitten saanut taas pariksi vuodeksi mielenrauhan Kampin silmien osalta. Luulenpa, että sitten on taas aika käydä tarkistamassa tilanne.

-Pia-

2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Aika halpaa tuo leikkaus...
Tein salapoliistyötä ja löysin sen KKITAL selityksen rokuan tuloksista huomatakseni, että se vastausaika meni jo umpeen. Hitsi! No onneks meillä on Hawaijilainen ilma täällä omasta takaa. Terkut kampilel Hipolta!

n-elikot kirjoitti...

Kampi kiittää terkuista! Hiukan ollaan kateellisia teidän Havaiji- keleistä, täällä kun on kylmää, pimeetä ja märkää.